Maatalouskonejätin myynti sakkasi viime tilikaudella
Ruotsalaisen Väderstadin kauppa kompuroi, koska mahdollisilla ostajilla ei monesta eri syystä johtuen ollut rahaa entiseen malliin käytettäväksi konehankintoihin.
Väderstad Cultus 300 kultivaattori oli esillä Helsingin maatalouskonemessuilla viime syksynä. Kuva: Seppo PenttiRuotsalainen maatalouskonevalmistaja Väderstad kertoo viime tilikauden liikevaihdokseen 520 miljoonaa euroa. Summa laski edellisestä kaudesta 13 prosenttia, koska konekauppa ei käynyt entiseen tahtiin. Väderstadin tilikausi on 1.10–30.9.
Väderstad on yksi alansa johtava maanmuokkas- ja kylvökoneiden valmistaja, mutta silti konekauppa sakkasi. Viljelijöille eri puolilla maailmaa ei ollut rahaa entiseen malliin ostaa koneita, koska korot olivat korkealla, viljan hinta matala ja investointituet viivästyivät monilla avainmarkkinoilla, yhtiö kertoo tiedotteessaan.
Lisäksi vaikeat sääolot monin paikoin Euroopassa ovat johtaneet historiallisen mataliin satoihin useilla markkinoilla, kertoo tiedotteessa Väderstad Groupin toimitusjohtaja Henrik Gilstring. Myös epävakaa poliittinen tilanne on vaikuttanut myyntiin kielteisesti, toimitusjohtaja sanoo viitaten erityisesti Venäjän ja Ukrainan väliseen sotaan.
”Ei ole epäilystäkään siitä, että vuosi on ollut monille viljelijöille ja koko alalle vaikea.”
Vuodenvaihteessa Väderstadilla oli 1 900 työntekijää eri puolilla maailmaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





