Lihakilot ja tuottajahinnat nousivat hieman – naudanlihantuotanto kasvoi vuoden 2007 lukemiin
Suomessa tuotettiin viime vuonna lihaa yhteensä 400 miljoonaa kiloa, mikä on hieman enemmän kuin vuonna 2018.Suomessa tuotettiin viime vuonna naudanlihaa 88 miljoonaa kiloa. Tällaisiin kilomääriin on edellisen kerran ylletty vuonna 2007, tiedottaa Luonnonvarakeskus Luke. Kasvua vuoteen 2018 verrattuna kertyi pari prosenttia.
Kaikkiaan lihaa tuotettiin viime vuonna noin 400 miljoonaa kiloa eli vajaa kaksi prosenttia enemmän kuin vuonna 2018.
Kasvun veturina oli tuttuun tapaan siipikarja eli broileri ja kalkkuna. Niiden tuotanto kasvoi kolme prosenttia ollen noin 139 miljoonaa kiloa.
"Siipikarjanlihan tuotanto on lisääntynyt yhtäjaksoisesti viimeisen kymmenen vuoden ajan ja viime vuoden tuotantomäärä oli reilu 45 prosenttia suurempi kuin kymmenen vuotta sitten", kertoo yliaktuaari Sanna Vuorisalo Lukesta.
Myös sianlihan tuotanto kasvoi hitusen ollen 117 miljoonaa kiloa.
Lampaanlihalle viime vuosi ei ollut suotuisa. Sen kilomäärät kääntyivät hienoiseen laskuun: 1,5 miljoonaa kiloa eli vajaa kaksi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2018.
Tuottajahinnoista nousivat nauta, sika ja siipikarja.
"Naudanlihan tuottajahinta pysyi suhteellisen vakaana koko viime vuoden. Sonninlihasta maksettiin tuottajalle keskimäärin 3,52 euroa kilolta eli lähes saman verran kuin edellisvuonna. Lehmän- ja hiehonlihan tuottajahinnat nousivat 1–2 prosenttia", kertoo yliaktuaari Sirpa Karppinen Luonnonvarakeskuksesta (Luke).
Myös sianliha kasvatti tuottajien kukkaroa hieman.
Teurastamot maksoivat lihasiasta tuottajille keskimäärin 1,61 euroa kilolta, mikä on neljä prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Tuottajahinta oli korkeimmillaan joulukuussa, 1,64 euroa kilolta.
Broilerinlihan tuottajahinta oli 1,36 euroa kilolta, ja hinta nousi kolme prosenttia edellisvuodesta.
Viime vuonna teurastamot maksoivat karitsanlihasta keskimäärin 3,77 euroa kilolta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

