Sokerikiintiöt päättyvät lauantaina
Päätös kiintiöiden poistamisesta tehtiin jo useampi vuosi sitten.
Sokerin käyttö lisääntyy myös jatkuvasti muun muassa biomuovien ja -energian tuotannossa. Kuva: Jaana KankaanpääSokerikiintiöt loppuivat tänään lauantaina.
Komissio on poistanut kiintiöt yksi kerrallaan eri tuotantosuunnilta. Sokeri oli tuotantosuunnista viimeisimpiä, jolle EU oli asettanut tuotantokiintiön.
Suomi kuului niihin EU-maihin, jotka olisivat halunneet säilyttää kiintiöt. MTK uskoo, että niillä on ollut markkinoita vakauttavat vaikutukset.
Euroopan komissio on halunnut poistaa kiintiöt, jotta tuotantomäärät määräytyvät vapaasti markkinoilla. Komission mukaan kiintiöiden poistuttua tuotantomäärät lisääntyvät ja hinnat laskevat. Viljelijät EU:ssa ovat haranneet kiintiöiden poistoa vastaan.
"Viljelijän näkökulmasta tilanne on huono, koska viljelyn kannattavuus voi huonoimmillaan heikentyä. Sokeria käyttävä teollisuus tästä sitä vastoin hyötyy, jos hinnat laskevat ", MTK:n kasvinviljelyasiamies Antti Lavonen kertoo.
Sokerikiintiöiden loppuminen ei kuitenkaan tarkoita sokerituotannon loppumista Suomessa. Vaikutuksia on Lavosen mukaan vielä vaikea arvioida.
"Mahdoton vielä sanoa, miten hinnalle käy. Tähän vaikuttavat maailmanmarkkinat, ja se, kuinka maailmanlaajuinen tuotanto ja kulutus kehittyvät."
MTK:n sokerijuurikasverkoston puheenjohtaja Pekka Myllymäki kertoo, että kiintiöiden poistaminen vapauttaa vientiä.
"Pitkällä aikavälillä sokerimarkkina näyttää hyvin positiiviselta, eivätkä viljelijät kärsi hintojen laskusta kuin muutaman vuoden."
Maailman valkosokerin tuotanto kasvaa seuraavan 10 vuoden aikana 181:stä 200 miljoonaan tonniin.
"Sitä lisäävät hyvinvoinnin nousu ja väkimäärän kasvu", Myllymäki kertoo.
Kiintiön alaiset viljelyt päätyivät jo viime kesänä. Tämän vuoden sokerijuurikasviljelyt tehtiin siis ensimmäistä kertaa ilman kiintiöitä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
