ATL: Ruotsissa maksetaan miljoonakorvauksia lintutaudin runtelemille tiloille
ATL:n mukaan yhden tilan kustannukset lintuinfluenssatartunnasta ovat arviolta noin 900 000–1 400 000 euroa.
Suomessa lintuinfluenssaa ei ole todettu siipikarjatiloilla. Kuvassa seitsemän vuorokauden ikäisiä suomalaisia broilertipuja. Kuva: Johannes TervoRuotsissa on alettu maksaa viime vuoden syksyltä ja talvelta korvauksia siipikarjatiloille lintuinfluenssan aiheuttamista menetyksistä. Tähän mennessä korvauksia on hakenut neljä tilaa, joille on yhteensä maksettu yli 1,88 miljoonaa euroa, uutisoi ruotsalainen ATL.
Kaikkiaan lintuinfluenssan tartuttamia tiloja on seitsemän.
Lintuinfluenssa on tauti, jonka leviäminen estetään lopettamalla kaikki tartunnan saaneen tilan linnut, hävittämällä raadot ja munat sekä puhdistamalla ja desinfioimalla tuotantotilat.
ATL:n mukaan yhden tilan kustannukset tartunnasta ovat arviolta noin 900 000–1 400 000 euroa. Lopetetut linnun, hävitetyt munat sekä puhdistuskulut korvataan lain mukaan täysimääräisesti. Tuotantotappioista korvataan puolet. Korvausta voidaan pienentää, mikäli tuottaja on toiminut huolimattomasti tai jättänyt noudattamatta määräyksiä tai päätöksiä.
Tuottajat, joilla on vakuutus, voivat saada vakuutuskorvauksina yli puolet tuotantotappioista.
Esimerkiksi Agria kertoo ATL:lle, että heidän siipikarjavakuutuksensa kattaa 20 prosenttia siitä osasta, jota valtio ei itse korvaa. Agria ei ole kertonut, paljonko tällainen vakuutus maksaa.
Osa tartunnan saaneista tiloista on broileriyhtiö Swehatchin sopimustuottajia. ATL:n tietojen mukaan vakuutus sisältyy heidän sopimuksiinsa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




