Toni Jakonen kehittää emolehmätuotantoa määrätietoisesti: "Monet asiat tehdään liian vaikeasti, tiedän sen itsekin kantapään kautta oppineena"

Jakosen tilakeskuksessa näkyvät etualalla neljä eläinhallia eli kylmäpihattoa sekä niihin kiinteästi liittyvät erilliset poikimakatokset/vasikkapiilot ja ruokintakatokset. Rakennustavalla saatiin rakennuskuluja minimoitua verrattuna siihen, että kaikki toiminnot olisi sullottu yhteen rakennukseen. Etäämpänä olevassa isossa hallissa ovat laakasiilot. Taustalla näkyy yhtenäinen, kokonaan raivattu 160 hehtaarin lohko. Kuva: Arto Takalampi

Toni Jakonen sanoo pitävänsä siisteydestä. Se näkyy yleisilmeenä koko tilakeskuksen alueella. Kuva: Arto Takalampi

Kun Toni Jakosen emolehmätilalla Siikalatvan Piippolassa valmistui viimeinen neljästä sadan emolehmän hallista vuonna 2018, siirryttiin samalla terveyssyistä paaliruokinnasta appeeseen, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Emolehmätuotantoa on kehitetty tilalla määrätietoisesti ja ajatuksella.

Ongelmat emolehmien terveydessä muutama vuosi sitten saivat Jakosen huolestumaan. Karjassa oli liikaa selittämättömiä ongelmia kuten vasikoilla ripulia, emoilta jäi jälkeisiä sisään ja kohtuja tuli liikaa ulos.

Syyksi selvisi seleenin puute. Kivennäistä alettiin syöttää monellakin eri tavalla paalirehun seassa sekä käyttämällä nuolukiviä. Vaikka kaikkea yritettiin, seleeniä ei saatu annettua rehun mukana tarpeeksi.

Jotain piti tehdä. Kun ruokkiminen suoraan pyöröpaaleista ja paalien repiminen useita tunteja räntäsateessa alkoi muutenkin kypsyttää, Jakonen päätyi ajosilppurilla tehtyyn rehuun.

"Rehu on säilötty katettuun laakasiiloon 15 kuukauden tarvetta vastaavasti. Ape tehdään alle puolessa tunnissa, ja nyt kivennäiset saadaan sekoitettua tasaisesti appeeseen 45 kuution apevaunussa. Sillä appeen jakaminen ruokintakouruihin vie vain puoli tuntia."

"Lisäksi silppurilla tehty rehu on halvempaa kuin pyöröpaaliin tehtynä, ja emojen on helpompi syödä ja hyödyntää se", Jakonen on havainnut.

Hänen mukaansa monilla on se käsitys, kuten hänelläkin aluksi, että emolehmä ei tarvitse apetta vaan paalirehu riittää. Muu on rahan haaskausta. Puoli vuotta aperuokintaan siirtymisestä tilanne kuitenkin muuttui täysin.

"Kun kivennäinen alkoi mennä tasaisesti appeen mukana, terveysongelmat loppuivat kerralla ja nyt eläinterveys on aivan eri tasolla. Emolehmätilalle ape ja tasainen kivennäisen saanti ovat kokemukseni mukaan tärkeä tekijä, jopa elinehto", Jakonen sanoo.

Tilan 400 emolehmälle vasikoineen on käytössä neljä sadan lehmän kylmäpihattoa eli hallia, ja jokaisen yhteydessä on ruokintakatos ruokintakouruineen sekä noin 2 000 neliön betoninen jaloittelutarha. Se siivotaan pyöräkoneella joka toinen päivä.

Halleissa on lehmille hiekkaparret ja poikima/vasikkakatoksissa olkikuivike. Jakonen sanoo kyllä pohtineensa laidunnusta, mutta hän ei koe karjan hyötyvän siitä.

"Jos tällainen lauma laiduntaa, sateella eläimet ovat korviaan myöten mudassa. Nyt ne pääsevät navettaan sateelta suojaan kuiviin oloihin", hän korostaa.

Tilan käytössä on noin 700 hehtaaria peltoa, joka on suurimmaksi osaksi rehuntuotannossa. Alalta tehdään heinäkuussa yksi nurmisato ja korjataan tuoreviljaa eri viljakasvustoista, kun nurmia on uusittu suojaviljaan.

Karjalla on käytössä koko vuoden yksi ja sama säilörehu. Imetyskaudella lehmille annetaan lisäksi väkirehuna säilörehun päällä säilöttyä kokoviljaa, jonka osuus rehusta on noin 15 prosenttia.

"Emolehmä on niin hyvä korsirehun hyödyntäjä, että tuo annettu kokoviljalisä riittää. Umpilehmille annetaan pelkän nurmisäilörehun lisäksi oljen korvikkeena kaurankuoripellettiä", Jakonen sanoo.

Katetuissa laakasiiloissa säilötty nurmisäilörehu painotetaan pelletillä. Siiloa purettaessa pelletti valuu ja annostuu itsestään säilörehun joukkoon.

Säilörehu korjataan urakointiketjulla, jossa on mukana kolme urakoitsijaa: yksi niittää, toinen karhottaa ja Jakonen korjaa rehun ajosilppurillaan. Lisäksi ketjulla urakoidaan muille, jolloin sen korjuuala nousee yli tuhanteen hehtaariin.

"Työt tehdään kokonaisurakalla eli avaimet käteen -periaatteella, ja tykkään, kun hommat tapahtuvat. Kun kärryjä on tarpeeksi käytössä, päivässä syntyy valmista sata hehtaaria."

Muissakin peltotöissä käytössä on paikkakunnan urakointiverkosto. Urakoitsijoiden käyttäminen on Jakosella tietoinen valinta keskittyä siihen, mikä on tuottavinta.

Aloittaessaan emolehmätuotantonsa laajentamisen vuonna 2015 Toni Jakonen kävi tutustumassa maan suurimpaan emolehmätilaan Kalajoella. Sieltä hän sai useita vinkkejä kuten hiekkaparret, ja samalla käynnistyi myös yhteistyö.

Siitä lähtien kaikki tilan uudiseläimet eli tiineet hiehot ovat tulleet Kalajoelta. Toiminta on muutenkin ketjutettua, sillä kasvatettavat sonni- ja lehmävasikat menevät puolivuotiaina pattijokelaiselle tilalle loppukasvatukseen.

"Tuotannon laajentaminen näin nopeasti tähän mittaan oli mahdollista, kun ostin tiineitä hiehoja. Navetoissa on vain tuottavia emolehmäpaikkoja, kun oheen ei tarvinnut tehdä hiehopaikkoja", hän perustelee.

Kalajoelta tulevat uudistuseläimet ovat angus-limousine-risteytyshiehoja eli puoliksi kumpaakin. Kun Jakonen alkaa astuttaa niitä puhtaalla limousine-sonnilla, jälkeläiset ovat 75-prosenttisesti limousinea.

Suurimpana jalostusetuna hän pitää, ettei sonneja valittaessa tarvitse ajatella enää emo-ominaisuuksien periyttämistä vaan nyt voi keskittyä periyttämään lihaksikkuutta ja hyvää kasvua. Silloin vasikoille saadaan parempia painoja ja ne kasvavat teuraskypsiksi jopa kuukautta aikaisemmin.

"Näin minä ja loppukasvattaja pärjäämme taloudellisesti paremmin. Kasvattamalla uudistuseläimet itse olisi otettava huomioon myös emo-ominaisuudet, mikä vaatisi enemmän kompromisseja, enkä pääsisi näin hyviin kasvuihin. Ja tässä mitassa jalostus olisi kymmenien vuosien projekti."

Kevätpoikivat lehmät astutetaan niin, että ne poikivat nopeasti halli kerrallaan alkaen huhtikuussa ykkösnavetasta. Kakkosnavetassa poikimiset ovat ohi kesäkuun alkuun mennessä.

Syyspoikimiset tapahtuvat kahdessa jälkimmäisessä hallissa samanaikaisesti rauhalliseen tahtiin heinäkuun alusta lokakuun alkuun. Näin poikimakarsinoiden ei Jakosen mukaan tarvitse olla niin isot.

Emolehmätuotannon kannattavuus pihvivasikoiden kasvatuksessa perustuu Toni Jakosen mukaan siihen, että myytävän vasikan kasvu on hyvä, ja vasikka on laadukas. Vasikoiden päiväkasvut ovat keskimäärin 1,5–2 kiloa, parhaimmat kahtakin kiloa.

Hän pitää lisäksi tärkeänä emolehmätuotannon kehittämisessä, että kasvatusolosuhteet ovat toimivat ja eläinten käsittely on jouhevaa. Työt pitää vastaavasti voida tehdä tehokkaasti ja suoraviivaisesti ilman turhaa käsityötä.

"Tuotannonala on Suomessa vielä varsin nuorta. Monet asiat tehdään liian vaikeasti, tiedän sen itsekin kantapään kautta oppineena."

Jakosen tilalla kehittämistahti on ollut nopea ja se sopii kehittämishakuiselle isännälle. Pankeilta hän kuitenkin toivoisi, etteivät ne kohtelisi kaikkia maatiloja niiden rahoituksesta päättäessään samalla sapluunalla.

"Kun tuotannoltaan ja volyymiltaan eri vaiheessa olevia tiloja ei rahoituksessa yksilöidä riittävästi, joutuvat kehityshakuiset tilat kärsimään siitä. Silloin isonkin tilan kehitys pysähtyy jossain vaiheessa, vaikka asiat on hoidettu sovitusti ja kehittämishaluja sekä -mahdollisuuksia olisi", hän sanoo.

14-vuotiaana Oulaisista Piippolaan muuttaneella Toni Jakosella oli vahva oman yrittämisen kipinä hänen ollessaan nuorukaisena koulun jälkeen töissä setänsä maatalous- ja yritystoiminnassa. Se johti eri vaiheiden jälkeen ison ja nykyaikaisen emolehmätilan ohjaimiin.

Setänsä yrityksessä töissä ollessa Toni Jakoselle tulivat tutuksi niin maidontuotanto kuin monipuoliset maansiirto- ja konehommatkin. Oman toiminnan pyörittämiseen hän pääsi kiinni ostamalla toisaalta Piippolasta lomituskohteena olleen pienen tilan, jossa oli 13 lehmäpaikkaa ja 23 hehtaaria maata.

"Remppasin tilaa niin, että siellä oli parhaimmillaan 22 lehmää ja lisäksi sonneja. Halu kehittää tilaa vielä siitä oli valtava, sillä tuo kokoluokka ei ollut minun tieni. Haluan saada näkyvää aikaan, mikä onnistuessaan tuo motivaatiota jaksaa ja kehittää edelleen", hän perustelee.

Jakonen osti lisämaata vähän kerrallaan ja otti ensimmäiset emolehmät lypsykarjan rinnalle. Samanaikaisesti hän vielä lypsi myös setänsä navetassa, ensin työntekijänä ja sitten vuokralaisena.

"Pohdin eri kehittämisvaihtoehtoja loppukasvattamosta lypsykarjapihattoon. Kahdessa paikassa lypsäminen vei mielenkiinnon maitoon eikä se tuntunut omalta jutulta. Sen sijaan emolehmät alkoivat kiinnostaa entistä enemmän", hän sanoo.

Ratkaiseva askel oli, kun Jakonen osti yritystoiminnasta luopuneelta sedältään maatalouspuolen. Maata tuli 300 hehtaaria, josta peltoa oli 50 hehtaaria. Nyt metsät on raivattu pelloksi.

Viimeiset lehmät lähtivät vuoden 2014 maidon hintaromahduksen jälkeen. Seuraavana vuonna hän muutti tilalla tyhjillään olleen konehallin emolehmille kylmäpihatoksi.

"Siitä tuli niin toimiva, että yllätyin itsekin, kuinka vaivatonta sadan emolehmän hoitaminen voi olla aiempaan verrattuna. Siitä oli helppo lähteä jatkamaan", hän tiivistää.

Sen jälkeen hän rakensi vuosi per halli kolme sadan lehmän hallia, joissa on erilliset ruokintapöytäkatos sekä karsinakatos poikiville ja vasikoille. Viimeinen halleista täytettiin syksyllä 2018. Tällä erillisellä rakennustavalla rakennuskulut saatiin minimoitua.