
Hobitit asuvat lammaslaitumilla
Maiseman valikoituminen elokuvaympäristöksi tuo uusiseelantilaiselle lammastilalle melkoisen turistivirran.
Näihin maisemiin Sir Peter Jackson halusi sijoittaa Taru Sormusten Herrasta -elokuvien hobittikylän Konnun. Kuva: Terhi TorikkaMATAMATA, UUSI-SEELANTI
Vihreä maisema kumpuilee kauniisti. Siellä täällä laiduntaa lammas karitsoineen, ja joissain kasvaa vanhoja puunkäkkyröitä.
Maisema on kuin sadusta, ja niin se onkin. Juuri tämän paikan uusiseelantilainen elokuvaohjaaja Sir Peter Jackson nimittäin valitsi sopivaksi kuvaamaan hobittien kotikontuja Taru Sormusten Herrasta -trilogiassa.
Hänen kerrotaan tehneen päätöksen kierrettyään kiinnostavien alueiden yläpuolella lentokoneella.
Aivan täydellinen Alexanderin veljesten farmikaan ei suoraan ollut, vaan muutamia kummuista on muokattu maansiirtokoneilla.
Myös kaikkein vaikuttavin, muodoltaan perinteistä sukupuuta muistuttava honka on ihmisen käsialaa.
Kumpujen lomasta löytyy Shire, suomeksi Kontu, hobittien kotikoloineen sekä jokivarresta mylly ja paikallisten kohtaamispaikka Green Dragon Inn, jossa vierailijakin voi sammuttaa janonsa tai nälkänsä.
Paikat rakennettiin uudelleen Hobitti-elokuvia varten ja sen jälkeen ne ovat olleet avoinna myös vierailijoille.
300 000 vierailijaa vuodessa
Maailman menestyksen saavuttaneet elokuvat muuttivat paikalla toimivan lammastilan arkea melkoisesti.
”Hobbitonin perustamisen jälkeen meillä on käynyt noin 300 000 vierasta vuodessa”, farmin lammastilaa isännöivä Graig Alexander kertoo.
Hän omisti alunperin lammastilan yhdessä kahden veljensä kanssa. Sittemmin nuorin veljistä, Dean, perusti maitotilan Etelä-Saarelle ja muutti sinne.
Ohjaaja Jacksonin miellyttyä farmiin elokuvaympäristönä, keskimmäinen veli Russel kehitti siitä bisneksen matkailupalveluineen. Graigin vastuulle jäi perinteinen lammastalous, joka häntä erityisesti kiinnostaakin.
”Toki ideoimme asioita edelleen yhdessä. Koetamme pitää tämän perheviljelmänä, koska meistä on parempi niin. Toistaiseksi turismista ei ole ollut haittaa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

