Hukkakauratorjunnat onnistuneet paikoin huonosti – myös jälkiversontaa näkyy
Luken tutkija Heikki Jalli kertoo, että hukkakauran torjunnassa ei pitäisi käyttää sekä hukkakauralle että leveälehtisille rikkakasveille sallittuja valmisteita.
Hukkakauraa esiintyi niilläkin lohkoilla, joilla oli käytetty kemiallista torjuntaa. Kuva: Kimmo HaimiViljapelloilla on näkynyt tänä kesänä hukkakauroja, vaikka niillä olisi käytetty kemiallista torjuntaa, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Heikki Jalli.
Ilmiö johtuu rikkakasveja tutkivan Jallin mukaan siitä, että torjunnassa on käytetty vääränlaisia valmisteita.
"Hukkakauran torjunnassa pitäisi käyttää vain hukkakauralle rekisteröityjä valmisteita. Valmisteet, jotka torjuvat sekä hukkakauraa että leveälehtisiä rikkakasveja, tehoavat hukkakauraan huonommin."
Ero on huomattu Luken koeruudilla, joissa on testattu erilaisia valmisteita hukkakauran torjunnassa.
Hukkakaura on myös alkanut versoa uudelleen heinäkuun sateiden myötä. Uudet hukkakaurat ovat saattaneet tulla näkyviin vasta edellisten hukkakaurojen kitkennän jälkeen, ja ovat tällä hetkellä röyhyllä.
Jalli muistuttaa, että röyhyllä olevaa hukkakauraa ei saa torjua enää kemiallisesti: "Kun hukkakaura on röyhyllä, jyvät ovat jo osin itämiskykyisiä."
Tämän vuoksi röyhyllä oleva hukkakaura pitää kitkeä, ja sen varisuttamista on syytä välttää, jotta itävät siemenet eivät putoaisi peltoon.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
