Hämäläisten viljaosuuskunta pääsi vauhtiin – aikoo kolminkertaistua tänä vuonna
Hämäläiset viljelijät perustivat 1,5 vuotta sitten ViljaTavastia-osuuskunnan viljan yhteismyynteihin. Kauppa on käynyt vilkkaasti ja lisähintaakin on saatu.
Arto Laine (vas.) ja Eero Kovero kertovat, että viljelijöiden omistama ViljaTavastia-osuuskunta pystyy yhteismyynneillään tuottamaan keskimäärin 10–20 euron lisähinnan viljatonnille. Kuva: Markku PulkkinenViljaTavastian toimitusjohtaja Eero Kovero on osuuskunnan ainoa palkattu työntekijä ja hoitaa käytännössä viljakauppaa.
"Meiltä kysytään säännöllisesti mahdollisuuksia toimittaa isompia viljaeriä suomalaiselle teollisuudelle. Tyypillinen toimituserän koko on 500–2 000 tonnia. Useimmiten pystymme myös asiakkaiden toiveisiin vastaamaan", Kovero iloitsee.
ViljaTavastian hallituksen puheenjohtaja Arto Laine on tyytyväinen osuuskunnan alkutaipaleeseen.
"Ensimmäinen tilikausi sujui yli odotusten. Välitimme ensimmäisen vuoden aikana ostajille lähes 10 000 tonnia viljaa. Kuluvana vuonna myyntimäärä on tarkoitus ainakin kolminkertaistaa", Laine kertoo.
Osuuskunnassa on tällä hetkellä 330 jäsentä, joista 80 prosenttia on Hämeestä ja Päijät-Hämeestä, loput ympäri Suomen. Uusia jäseniä tulee viikoittain.
ViljaTavastian tavoitteena on tarjota yhteismyynneillä jäsenille markkinahintoja parempaa hintaa viljasta. Pitkän tähtäimen tavoitteena on Laineen mukaan myös Suomen viljataseen tasapainottaminen viennin avulla.
"Mitä suurempia ja tasalaatuisempia eriä pystymme tarjoamaan ostajille, sitä parempaa hintaa voi odottaa. Jäsentemme yhteismyynneistä saama hintahyöty on ollut suunnilleen rahtikulujen suuruinen eli 10–20 euroa tonnilta", Kovero arvioi.
"Eikä osuuskunnan positiivinen vaikutus jää pelkästään jäsenten hyödyksi. Osuuskunta nostaa muidenkin viljelijöiden saamaa hintaa."
Viljat toimitetaan tiloilta suoraan ostajille. Osuuskunnan ei tarvitse järjestää välivarastointia.
ViljaTavastian käymässä kaupassa uutta on myös se, että suurimmasta osasta viljaa maksetaan tilahinta. Viljelijän ei siten tarvitse järjestellä rahteja eikä maksaa rahtikustannuksia.
"70 prosentissa kaupoista maksetaan tilahinta, mikä on yleensä viljelijälle etu. Tämä on ollut tähän asti melko harvinaista. Tilahinnalla tehtävät kaupat mahdollistavat viljan siirron kustannustehokkaasti pitkiäkin matkoja", Kovero konkretisoi.
Osuuskunta pyrkii myös 14 vuorokauden maksuaikaan, jota se on rehuviljoilla jo toteuttanutkin.
ViljaTavastia toimii mahdollisimman pienellä organisaatiolla ja kevyillä kustannuksilla, jotta jäsenille jää mahdollisimman suuri osa paremmasta hinnasta.
"Otamme jokaisesta välitetystä viljatonnista pienen provision. Liittymismaksu osuuskuntaan on 100 euroa ja osuusmaksu 300 euroa. Jos tilikauden päätteeksi kassaan jää rahaa, maksamme viljaa myyneille jäsenille jälkitilin. Tavoitteemme on maksaa jälkitili aina", Laine painottaa.
Hyvä hinta rukiista
Sauvolainen maatalousyrittäjä Janne Riski myi alkuvuodesta koko 40 hehtaarin ruissatonsa ViljaTavastian kautta.
"Sain rukiista hyvän, 15–20 euroa markkinahintaa paremman tonnihinnan, mikä vastaa suunnilleen rahtikustannusta. Koko erässä se tarkoitti noin 4 000 euroa. ViljaTavastian jäsenmaksu tuli yhdessä myynnissä moninkertaisesti takaisin", Riski iloitsee.
Riski pitää viljelijöiden yhteismyyntejä järkevänä ja ihmettelee, miksei yhteenliittymiä ole syntynyt jo aikaisemmin.
"Yhteenliittymän ei tarvitse välttämättä olla suuri, sillä jo muutamankin tilan yhteismyynneillä on mahdollista päästä parempiin hintoihin. Viljakauppa on yksinkertaista hommaa. Mitä suurempi erä, yleensä sen parempi hinta."
"ViljaTavastian paras puoli on, että jäsenenä pysyy hyvin kärryillä viljan todellisesta markkinahinnasta, sillä ViljaTavastian saamat ostotarjoukset eroavat ostajien julkisista hintatarjouksista. Ei tule myytyä viljaa liian halvalla. Pelkästä markkinainformaatiosta kannattaa maksaa jäsenmaksu", Riski perustelee.
ViljaTavastian toimintamalliin Riski on tyytyväinen. Kauppaa voi tehdä vastaamalla osuuskunnalta tulevaan sähköpostiin. Se on sitova sopimus puolin ja toisin.
Myös viljan tilahinta sopii Riskille. Silloin rahdin järjestämisestä ja sen kustannuksista vastaa ostaja.
"Huonona puolena on se, että silloin ostaja päättää, milloin viljakuorma haetaan."
Riski viljelee itse vajaan 200 hehtaarin alaa. Tällä hetkellä pelloilla kasvaa 42 hehtaaria ruista ja 25 hehtaaria syysvehnää. Keväällä Riski aikoo kylvää kevätvehnää, mallasohraa ja käsin poimittavaa hernettä. Elintarvikekaura ei Riskiä kiinnosta, koska hinta on hänen mielestään kehno ja ostajat kaukana.
Riski varmistaa viljasta saatavaa hintaa myös kiinnittämällä osan sadosta tiettyyn hintaan jo kylvövaiheessa. Esimerkiksi viime syksynä kylvetyn rukiin hinnan hän on jo sopinut ostajan kanssa. Mallasohrasadostakin hän aikoo kiinnittää osan etukäteen.
Markkinoita tarkasti seuraava yrittäjä toivoo, että ViljaTavastia ottaisi jossain vaiheessa toimintaansa mukaan myös tuotantopanosten yhteishankinnat. Riski kuitenkin ymmärtää, että toimintaa kannattaa laajentaa vähitellen, jotta osuuskunnan kustannukset pysyvät kurissa. Edullinen kustannusrakenne on edellytys sille, että jäsenille voidaan maksaa viljasta lisähintaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
