Toiveikkuus kannattavuuden säilymisen suhteen noussut
Kaksi kolmasosaa viljelijöistä arvioi, että heidän maataloutensa kannattavuus pysyy vähintään ennallaan. Viime vuonna niin uskoi vain joka toinen.Kannattavuuden paranemiseen uskoo kuitenkin vain harva.
Viljelijöistä 69 prosenttia odottaa, että heidän oman maataloutensa kannattavuus paranee tai pysyy ennallaan lähitulevaisuudessa. Kesäkuun puolivälin kyselyn tulos merkitsee, että MT:n viljelijäbarometri kääntyi parin vuoden laskun jälkeen nousuun.
Toisaalta sama kysely kertoi, että maatalouden kriisi on omakohtaisesti täyttä tai melko totta kahdelle kolmasosalle viljelijöistä (MT 28.6.)
Viljelijäbarometri kertookin enemmän siitä, että viljelijöiden enemmistö arvelee, ettei kannattavuus enää voi tästä heiketä. Vain 6 prosenttia uskoo maataloutensa kannattavuuden paranevan. Se on samoja pohjalukemia kuin parissa edelliskyselyssä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

