Kotimaista omenaa riittääkaupoissa helmikuuhun asti
Kotimaista omenaa on edelleen tarjolla monissa ruokakaupoissa.
Tällä hetkellä myynnissä on ainakin Loboa, mahdollisesti myös Aromaa. Lisäksi Raikaa, Santanaa ja Rubinolaa on todennäköisesti tuottajien varastoissa odottamassa vielä pääsyä kauppojen hedelmätiskeille, kertoo Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Hannu Salo.
Salo arvioi, että tänä vuonna kotimaista omenaa myydään pisimmillään helmikuuhun asti.
Entistä pidemmän myyntiajan on mahdollistanut varastomenetelmien kehittyminen. Tällä hetkellä neljällä ahvenanmaalaisella omenatilalla on käytössään niin sanotut säätöilmavarastot, joiden avulla omenan varastointiaikaa pystytään pidentämään huomattavasti aiemmasta.
Säätöilmavarastoissa hapen määrä on lähellä nollaa, joten käytännössä omenan kypsyminen ja vanheneminen pysähtyvät.
Omenatilalle säätöilmavarasto on kuitenkin erittäin kallis investointi. Siksi valtaosa suomalaisista omenatiloista varastoi omenat perinteisissä kylmävarastoissa. Niillä omenaa pystytään varastoimaan pääsääntöisesti jouluun asti.
”Jotta säätöilmavarastoon ylipäätään kannattaa investoida, lähtökohtana pitää olla se, että sen avulla omenaa pystytään varastoimaan joulun yli.”
Käytännössä investoinnin kannattavuus edellyttää, että tilalla tuotetaan vuodessa varastoitavaa talviomenaa vähintään sata tonnia.
Salo tosin uskoo, että alalla seurataan tällä hetkellä tarkasti, miten säätöilmavarastoihin tehdyt investoinnit saadaan omenan myyntihinnassa takaisin.
Samalla kun omenan varastointiaika on pidentynyt, myös sen kulutus on hienoisesti kasvanut.
”Säätöilmavarastot ovat mahdollistaneet paitsi myyntiajan pidentämisen myös sen, että omenan tuloa markkinoille voidaan rytmittää aiempaa paremmin”, Salo kertoo.
Uusista varastoista ovat siten hyötyneet myös ne tuottajat, jotka varastoivat omenaa pelkästään perinteisissä kylmävarastoissa. Ylitarjonnan riski syksyllä pienenee.
Myös kuluttajat ovat alkaneet oppia uuteen rytmiin.
”Ennen kotimaista omenaa myytiin pisimmillään marraskuuhun. Vähitellen kotimaista omenaa riitti yhä enemmän jouluun, ja nyt jo helmikuuhun. Nykyään kuluttajat osaavat jo odottaa, että kotimaista omenaa riittää yli joulun.” JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

