”Minkä puolesta ehdokkaasi taistelee?”
Uusi eläinsuojelulaki on pian valittavan eduskunnan yksi merkittävimmistä käsiteltäviksi tulevista laeista.
Nyt jokaisen kotieläintuottajan on aika vaikuttaa lain sisältöön. ”Kysy kansanedustajaehdokkaaltasi, minkä puolesta hän taistelee”, kannustaa asiantuntija, eläinlääkäri Leena Suojala MTK:sta.
”Mitä tiukemmat ja yksityiskohtaisemmat vaatimukset uudistettuun lakiin kirjataan, sitä enemmän pakkokeinoja, valvontaa ja rangaistuksia. Tämä lisää byrokratiaa ja hallinnollista taakkaa entisestään.”
Suojalasta näyttää pahasti siltä, että eläinsuojelulaki astelee jätevesilainsäädännön uudistamisen upottavissa jalanjäljissä. Siinäkin pieni mutta äänekäs joukko huomasi yhden pienen ongelman, joka haluttiin ratkaista lailla.
Ympäristöväki ei osannut tai halunnut mummonmökkien likavesiä suitsiessaan ottaa huomioon lakiuudistuksen kaikkia vaikutuksia. Lopputulemana oli käytännöstä vieraantunut sotku, jonka jälkiä korjataan edelleen.
Suojala muistuttaa, että maailman nälkäiset on ruokittava nyt ja tulevaisuudessa. Ruoka on kyettävät tuottamaan taloudellisesti ja tehokkaasti.
”Tämä tosiasia ei poistu, vaikka Suomessa säädettäisiin maailman tiukin eläinsuojelulaki.”
Jos suomalainen alkutuotanto kutistuu kutistumistaan, kotimainen elintarviketeollisuus alkaa kärsiä raaka-ainepulasta.
Pahimmillaan seurauksena on tuotantolaitosten sulkemisia ja irtisanomisia. Näitä seurauksia eläinsuojelujärjestöt eivät ole julkisuudessa juuri pohtineet.
Olipa laki millainen tahansa, on epätodennäköistä, että suomalaiset lakkaisivat syömästä eläinkunnan tuotteita. Jos ei ole kotimaista, lautaselle valitaan ulkomaista.
”Halutaanko jäädä tuontiruuan varaan, jonka alkuperää ja tuotanto-olosuhteita ei todellakaan voida tietää varmasti?”
Suojalan mielestä eläinsuojelujärjestöt pitävät itseään myös kuluttajien äänitorvena.
”Kuluttaja toiveineen on abstrakti käsite, jonka varaan ei voi rakentaa tiukkoja normeja. Eikä kuluttaja tiedä kotieläintaloudesta niin paljon, että hänen toiveidensa varaan kyettäisiin laatimaan lakeja.”
Toiveiden sijaan kuluttajan teot ratkaisevat. Ne teot ovat kansainvälistä kilpailu ja elintarvikekauppaa, jonka pelisääntöjä Suomi tai edes EU eivät kykene yksin sanelemaan, Suojala muistuttaa.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
