Maailman viljasadosta on tulossa taas ennätyksellinen
Viljaneuvosto povaa historian suurinta satoa, mutta Euroopassa sato on jäämässä keskinkertaiseksi märän alkukesän takia.
Maailmalla viljalaarit pullistelevat, mutta Suomessa sato on jäämässä keskinkertaiseksi. Kuva: Jaana KankaanpääMaailman viljaneuvosto, IGC, korotti keskiviikkona satoennustettaan 2 026 miljardiin kiloon, mikä on toteutuessaan hitusen enemmän kuin kahden vuoden takainen edellinen ennätyssato.
Saman tien neuvosto kuoppasi omat aiemmat arvionsa siitä, että viljalaarit tulevat pienentymään tulevan talven aikana.
Parannusta kuukauden takaiseen on etenkin rehuviljoissa kuten maississa, vaikka vehnäsadostakin ennustetaan isoa.
IGC nosti omaa viljasadon ennustettaan prosentin, 20 miljardia kiloa. Kolmannes korotuksesta on vehnää, jonka satonäkymät ovat valoisia Venäjällä ja Yhdysvalloissa.
Kun viljaa on entuudestaan yllin kyllin varastossa ja sadostakin povataan erinomaista, hinnat vajoavat yhä alemmas.
Chicagossa hyödykepörssissä syksyn vehnänoteeraus notkahti tiistaina alimmilleen vuosikymmeneen.
Hollantilainen Rabobank maalasi viime viikolla synkkiä näkymiä viljan maailmanmarkkinahintojen kehityksestä. Pankki povaa maissin ja vehnän hintojen painuvan entistä alemmas.
Eurooppa poikkeaa linjasta sikäli, että märkä alkukesä verotti satotoiveita ja hehtaarisadoissa jäädään viime vuodesta.
Pariisissa vehnänoteeraukset ovat olleet heinäkuun hentoisessa nousussa. Leivontakelpoista vehnää kertyy laariin tavallista vähemmän sateisen alkukesän takia.
Lisää viljamarkkinoista maanantain Maaseudun Tulevaisuudessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

