Arla Ingman vähentää tuontia Ruotsista
Arla Ingman lopettaa tuontimaidon myynnin vähittäiskaupassa. Uudistuksen seurauksena tuontimaidon määrä vähenee 50 miljoonasta alle 10 miljoonaan litraan, kertoo toimitusjohtaja Reijo Kiskola.Arla Ingman haluaa kertoa kuluttajalle selkeästi maidon alkuperän ja karistaa tuontiyrityksen leiman. Ruotsalaisen maidon myynti vähittäiskaupassa loppuu, koska kuluttajat ovat kriittisiä ulkomaista raaka-ainetta kohtaan.
Arla on tuonut vuosittain 40–50 miljoonaa litraa maitoa Ruotsista.
”Jatkossa määrä on alle kymmenen miljoonaa litraa riippuen kotimaisen raaka-aineen riittävyydestä”, Arla Ingman Oy:n toimitusjohtaja Reijo Kiskola kertoo.
Toukokuusta lähtien tuontimaitoa pakataan enää Hämeenlinnan Osuusmeijerissä suurkeittiöille.
”Meillä on sillä puolella pitkiä sopimuksia, jotka pitää neuvotella erikseen.”
Arlan purkkimaidoissa kotimaisesta alkuperästä kertoo Maitoa Suomesta -merkintä toukokuusta lähtien. Myös kermat ja piimät valmistetaan jatkossa pelkästään kotimaisesta raaka-aineesta.
Suomesta-tuoteperhe laajenee muihin tuotteisiin, mikäli maitoa riittää. Luomutuotteet eivät ensimmäisessä vaiheessa kuulu uudistuksen piiriin.
Uutuustuotteiden hinnoittelua Kiskola ei halunnut avata. ”Kauppa määrittelee kuluttajahinnan.” Tuottajahintaan uudistuksella ei ole vaikutusta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

