Hämeenkoskella toinen säilörehusato kypsyy noin viikon myöhässä kuivuuden takia
Hallainmäen tilalla Hämeenkoskella syötetään lypsylehmille pääasiassa hämäläistä lähiruokaa.
Terhi ja Ville Löyttyniemellä on selkeä työnjako: Terhi vastaa navetasta parin harjoittelijan avustuksella ja peltotyöt hoituvat Villen ja kesätyöntekijän voimin. Kuva: Jarno MelaTerhi ja Ville Löyttyniemi tuottavat omilla pelloillaan nurmea, kauraa, vehnää ja härkäpapua juuri sen verran kuin navetalla kuluu.
”Säkkitavarana ostetaan ainoastaan rypsiä, kivennäistä ja vitamiineja sekä pikkuvasikoiden täysrehu,” viljelijät kertovat.
Ville Löyttyniemi arvioi, että toisen säilörehusadon tekoon päästään vasta ensi viikolla. Hän kertoo, että toinen sato on noin viikon myöhässä normaalista kuivuuden takia.
”Ykkössadon alkupuoliskon niitot ovat lähteneet hyvin kasvuun, mutta loppupää on kärsinyt helteistä ja niiden teko voi mennä kuun vaihteeseen asti”, Ville Löyttyniemi toteaa.
Ensimmäistä satoa tuli Hallainmäen tilalla hyvin.
”Äkkiseltään tulee mieleen, että poikkeuksellisen suuri ykkössato voi johtua myös siitä, että kasvit eivät hyödyntäneet viime vuonna ravinteita ja nyt ne olivat käytössä. Toki sade ja lämpötila ovat myös olleet kohdallaan”, Ville Löyttyniemi pohtii.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
