Lampurit odottavat yhä – uuhista palkkiota viimeksi 2014
Moni lammastila odottaa myös luomutukien toista osaa ja maisemanhoitokorvauksia.
Lammastukien suuruus ja niiden viipyminen on herättänyt keskustelua lampureiden keskustelupalstoilla. Kuva: Hanne ManeliusEteläisen tukialueen lammastiloilla on saatu tukea eläinyksiköistä viimeksi vuoden 2014 lopussa. Seuraavaa maksatusta odotetaan näillä näkymin kesäkuun lopulle. Myös teuraskaritsojen laatupalkkio on vielä maksamatta.
Monia lammastiloja koskettaa myös luomutukien toisen osan sekä maisemanhoitokorvausten viipyminen.
Pohjoisella tukialueella kansallisesta tuesta maksettava eläintuki on jo maksettu, mikä asettaa lammastilat maan sisällä tänä vuonna eri asemaan.
Lampureiden keskustelupalstoilla on käyty vilkasta keskustelua tuen suuruudesta. Tuen katsotaan kutistuneen tuntuvasti aiemmasta. MT:n toimitukseenkin yhteyttä ottaneet lampurit ovat ihmetelleet, mihin ministeriö perustaa tiedon lammastalouden tuen noususta.
Ministeriön mukaan tuki on noussut 36 prosenttia.
MTK:n maatalouslinjan tutkimuspäällikön Juha Lappalaisen mukaan ongelma on, että ministeriö katsoo tuotantopalkkion kokonaissummaa, ja lampurit eläinkohtaista, joka riippuu uuhien määrästä.
"Tukeen on varattu kiinteä määräraha. Eläinmäärän kasvaessa kokonaismääräraha ei kasva. Jos uuhien määrä kasvaa ohjelmakauden aikana, uuhikohtainen tuotantopalkkio alenee. Summat ovat kuitenkin pieniä, 36 prosenttia lisää tukea on vain noin 260 000 euroa."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
