Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Kesä koetteli myös urakoitsijaa – "Koko ajan on ollut kiire ja menimme aivan äärirajoilla"

    Jos oli kuiva kesä ankara viljelijöille, omat vaikeutensa se toi urakoitsijoillekin. Kun kaikki valmistui etuajassa, työt kasaantuivat tänäkin vuonna päällekkäin.
    Jalasjärveläisen Koneurakointi Toni Harju Oy:n kesä on ollut kiireinen, kun säilörehunkorjuu ja lietteenlevitys tällä ajettavalla lietteenlevittimellä eivät limittyneetkään vaan menivät osin päällekkäin. Harju arvioi, että kesän ensimmäinen lyhyt tauko tulee syksyn levityksen ja kolmannen rehusadon korjuun välissä.
    Jalasjärveläisen Koneurakointi Toni Harju Oy:n kesä on ollut kiireinen, kun säilörehunkorjuu ja lietteenlevitys tällä ajettavalla lietteenlevittimellä eivät limittyneetkään vaan menivät osin päällekkäin. Harju arvioi, että kesän ensimmäinen lyhyt tauko tulee syksyn levityksen ja kolmannen rehusadon korjuun välissä. Kuva: Arto Takalampi
    Logistiikan sujuminen on olennainen osa urakointia. Lietteenlevityksessä apuna on pellolla yli 30-kuutioinen siirtokontti, johon liete ajettiin ilmajokelaiselta sikatilalta kahdella traktorivetoisella 20 kuution lietevaunulla. Siirtokontissa oli koko ajan tavaraa ajettavan lietteenlevittimen tarpeisiin.
    Logistiikan sujuminen on olennainen osa urakointia. Lietteenlevityksessä apuna on pellolla yli 30-kuutioinen siirtokontti, johon liete ajettiin ilmajokelaiselta sikatilalta kahdella traktorivetoisella 20 kuution lietevaunulla. Siirtokontissa oli koko ajan tavaraa ajettavan lietteenlevittimen tarpeisiin. Kuva: Arto Takalampi

    Jalasjärveläinen urakoitsija Toni Harju huokaisee, että viime ja etenkin tämä kesä olivat hankalimmat hänen vuonna 2001 alkaneella urakointiurallaan.

    "Koko ajan on ollut kiire ja menimme aivan äärirajoilla, kun kaikki valmistui etuajassa ja joka paikassa samaan aikaan. Vuosi sitten sateet puolestaan kasasivat työt harvoihin poutapäiviin. Onneksi kalusto on kestänyt ja työt saatu tehtyä", hän sanoo.

    Harju urakoi Vervaet Hydro Trike -ajettavalla lietteenlevittimellä, jonka perässä on 8-metrinen kiekkomultain, sekä kahdella Claasin Jaguar 840 -ajosilppurilla. Normaalivuosina lietteenajo ja säilörehun korjuu ovat limittyneet toistensa lomaan, tänä kesänä eivät.

    Kevään lietteenajon ja ensimmäisen säilörehusadon korjuun välinen tauko on ollut tavallisesti viikko, pari, tänä kesänä kuusi tuntia. Sen jälkeen työt tulivat sumana päälle ilman normaalia porrastusta.

    Peltotöiden ulkoistamisten yleistyessä on etenkin kiireisinä aikoina Harjun mukaan tärkeää, että urakoinnin logistiikka pelaa. Tilannetta helpottaa, että urakoitsija ja pitkälle vakioasiakkaat tietävät toistensa tarpeet.

    "Lähtökohta on, että urakoitsijan ei tarvitse odottaa. Viipyminen yhdessä paikassa tietää töiden viivästymistä seuraavalle asiakkaalle", hän havainnollistaa.

    
Lietteenlevityksessä apuna on Harjun tekemä yli 30-kuutioinen siirtokontti, johon aliurakoitsijat kuljettavat lietteen. Esimerkiksi siirto seitsemän kilometrin päästä konttiin hoituu kahdella traktorivetoisella 20 kuution lietevaunulla niin, että kontissa on 14-kuutioiselle levittimelle koko ajan tavaraa.

    "Vastaavasti säilörehun teossa isännät tietävät kärrymäärän, joten ajosilppurin rinnalla on aina uusi kärry. Näin ketju on koko ajan jatkuva kuljetuksesta siilolle asti", hän sanoo.

    Urakointinsa Toni Harju aloitti laajemmin vuonna 2005 hänen ostettuaan ensimmäisen ajosilppurinsa neljän ison maitotilan rehuntekoa varten.

    Siitä urakointi lisääntyi ja laajeni lietteenlevitykseen, joka oli aluksi asiakkaan lietekärryjen vetämistä omilla traktoreilla. Vuonna 2011 hän hankki pellolle kevyemmän ajettavan lietteenlevittimen.

    "Kahteen ajosilppuriin siirryin vuonna 2012. Nyt alla on järjestyksessä toinen ajettava lietteenlevitin sekä neljäs ja viides ajosilppuri. Jokainen kone on oma tulosyksikkönsä, jonka kannattavuutta seuraan tarkasti. Toisella koneella ei rahoiteta toista konetta", Harju korostaa.

    
Urakoinnin lisääntymisen ja koneiden uusimisen mahdollistaa, että tilat ulkoistavat yhä enemmän peltotöitään. Esimerkiksi ajosilppurillaan Harju tekee tilalle rehua reilussa työpäivässä 70 hehtaaria, kun mukaan lasketaan kaikki siihen liittyvät työt.

    Osakeyhtiöksi vuonna 2009 muutettu Koneurakointi Toni Harju Oy työllistää yhdestä kahteen työntekijää ympärivuotisesti ja kaksi aliurakoitsijaa. Yritys urakoi Etelä-Pohjanmaan lisäksi naapurimaakunnissa välillä Ruovesi Pirkanmaalla ja Veteli Keski-Pohjanmaalla.

    Konepajalla omaa tuotantoa

    Syksyllä urakointiyrityksen aputoiminimi Harjun Konepaja herää henkiin kevääseen asti.

    "Talvikaudella huollamme ja korjaamme ensin oman kalustomme, sitten kunnostamme muiden kalustoa, koneistamme, hitsaamme, teemme moottoriremontteja ja mitä vain asiakas haluaa", Toni Harju luettelee.

    Tämä on hänen mukaansa luontevaa, koska jo omaa kalustoa varten ovat olemassa tilat, välineet, osaamista ja työntekijät. Samalla hyvät miehet saadaan pidettyä rivissä ympärivuotisesti, sillä töitä konepajalla riittää.

    Lisäksi konepajalla on ollut jo pitkään täysin omaa tuotantoa. Se on valmistanut asiakkaille lietteenlevitysvaunuja, pumppukuormaajia, useita siirtokontteja sekä laittanut omatkin siirtovaunut uuteen uskoon.

    Harju on myös tuonut 10 vuoden aikana maahan liki sata maatalouskonetta, lähinnä traktoreita, muutamia puimureita, lietekärryjä ja kylvökoneita sekä muita isoja työkoneita.