Atria kannattaa valvontakamerapakkoa teurastamoihin: "Mitä läpinäkyvämpää, sen parempi"
Atrian teurastamoissa valvontakamerat ovat olleet käytössä vajaan vuoden ajan.
Liha-ala ei ole Hirvijärven mukaan tiedottanut teurastukseen liittyvistä asioista niin paljon kuin olisi mahdollista. Kuva: Markku VuorikariMT kertoi viikonloppuna, että Iso-Britannia haluaa maan teurastamoihin valvontakamerat pakollisiksi.
Suomessa suurista lihataloista sekä HKScanilla että Atrialla on teurastamoissaan valvontakamerat.
Atrian teollisen prosessin johtaja Markku Hirvijärvi kertoo, että valvontakamerat ovat olleet Atrian teurastamoissa hieman alle vuoden ajan. Hirvijärven mukaan kameroita on tullut sitä mukaa, kun asiasta on saatu sovittua henkilöstön kanssa.
Valvontakamerat kuvaavat teurastamoilla johtajan mukaan eläinten purkua sekä muuta alkupään teurastusprosessia.
Hirvijärven mukaan kameroiden asentamiseen vaikutti muun muassa julkinen keskustelu, vaikka kameroista oli aiemminkin ollut puhetta.
"Meillä ei saa noissa teurastusasioissa olla asiat huonosti, joten päätimme varmistaa asian näillä kameroilla", Hirvijärvi sanoo.
Ratkaisun taustalla vaikutti Hirvijärven mukaan myös Atrian sisällä käyty keskustelu siitä, että yhtiö haluaa olla edelläkävijä teurastukseen liittyvissä asioissa.
Hirvijärvi kannattaa Suomeenkin Britannian tavoin valvontakamerapakkoa teurastamoihin.
"Se on läpinäkyvää. Mitä läpinäkyvämpää tämä on, sen parempi", hän sanoo.
Liha-ala ei ole Hirvijärven mukaan tiedottanut teurastukseen liittyvistä asioista niin paljon kuin olisi mahdollista.
Lue lisää:
Valvontakamerat pakollisiksi Ison-Britannian teurastamoihin – eläinrääkkäyslaki tehovalvontaan
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
