Ailahtelevat olosuhteet koettelevat
ALAVUS (MT)
Alavudella taivaalta tihuutti alkuviikosta vettä, mikä keskeytti puinnit monen isännän pelloilla.
MTK-Alavuden puheenjohtaja Jari Sippola ryhtyy puintitöihin loppuviikosta.
”Pääsin kylvämään vasta toukokuun puolivälissä. Täällä Suomenselällä ollaan yleensä sellaiset pari, kolme viikkoa Kyrönmaata jäljessä.”
Sippolan pelloilla kasvaa ohraa, kauraa ja rypsiä. ”Viljan hinta on ollut heikko, joten laitoin osan pelloista siksi suosiolla viherlannoitusnurmelle.”
Tila sijaitsee Alavuden keskustaajaman kupeessa, jossa viljelysolosuhteet ovat olleet kohtuullisen hyvät. Paikkakunnan etelälaidalla on ollut paljon vaikeampaa.
”Äitienpäivän ja juhannuksen välisenä aikana Alavuden eteläosissa tuli valtavasti vettä. Pellot olivat siellä veden vallassa ja sato meni pilalle.”
Myös lämpötilat ovat olleet poikkeuksellisia.
”Olen viljellyt maata 30 vuotta, enkä muista toista juhannusta, jolloin olisi satanut räntää. Toisaalta loppukesästä oli harvinaisen pitkä lämmin jakso.”
Ailahtelevista luonnonolosuhteista huolimatta Sippolan pellot näyttävät tuottavan kelpo satoa.
”Rypsi ja kaura näyttävät ainakin tällä hetkellä omaan silmään yllättävänkin hyviltä. Kesään nähden voi olla tyytyväinen satoon.”
JUKKA KOIVULA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
