Nautapalkkion ehtoja lievennettiin tältä vuodelta
Ensi vuonna palkkion menettää kokonaan, jos yli viidennes eläimistä hylätään rekisteröintiviiveen takia.Yksittäisen eläimen myöhästynyt rekisteri-ilmoitus ei vaikuta tänä vuonna muista eläimistä maksettaviin eläinpalkkioihin. Maaseutuvirasto (Mavi) tiedotti tänään, että maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikaisen lupaama lievennys otetaan käyttöön (MT 18.12.).
Muutos koskee vain tätä vuotta. Ensi vuodesta lähtien EU:n komission palkkioehtojen tulkintaan edellyttämät kiristykset tulevat voimaan. Tällöin tila menettää kaikki eläinpalkkiot kokoisuudessaan, jos yli 20 prosenttia tilan eläimistä hylätään rekisteröinnin myöhästymisen vuoksi.
EU:n eläinpalkkioiden ehdoissa edellytetään, että viljelijä pitää eläinten rekisteritiedot ajan tasalla. Eläin hylätään eikä se voi saada palkkiota, jos sen tietoja ei ole päivitetty eläinrekisteriin seitsemän päivän kuluessa esimerkiksi syntymästä, ostosta tai poistamisesta.
"Olemme tyytyväisiä, että löytyi keino kohtuullistaa seuraamuksia. Pystymme maksamaan tuet viljelijöille pääosin ennen joulua", Mavin ylijohtaja Leena Tenhola iloitsee.
Moni tila oli menettämässä rekisteröintivaatimuksen muutoksen myötä kymmeniä tuhansia euroja, yksittäiset tilat jopa yli satatuhatta euroa.
Mavi muistuttaa, että eläinpalkkion ehtojen lisäksi rekisteritietojen ajan tasalla pitämistä edellyttävät myös täydentävät ehdot.
Täydentävien ehtojen puutteet puolestaan vaikuttavat kaikkien EU:n suorien tukien sekä tiettyjen osarahoitteisten tukien leikkauksiin.
EU:n eläinpalkkioita ovat nautapalkkio, lypsylehmäpalkkio, uuhi- ja kuttupalkkio sekä teuraskaritsa- ja kilipalkkio.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

