Lampurit veivät presidentille pääsiäiseksi lammasta
Presidenttipari sai pääsiäispöytäänsä kotimaista lampaanviulua. Lampurit kertoivat, että Suomessa syödystä lampaasta vain neljännes on kotimaista. Lihaa tuodaan paljon Uudesta-Seelannista. ”Meillä on siis kirimistä, että pestään Uusi-Seelanti tässäkin”, Niinistö naurahti.
Sauli Niinistö, Jenni Haukio vastaanottavat Tapio Rintalan (silmälasit) ja Janne Jokelan tuomat lampureiden pääsiäistervehdykset. Kuva: Kimmo HaimiSuomen lammasyhdistyksen puheenjohtaja Tapio Rintala ja varapuheenjohtaja Janne Jokela kävivät tänään Mäntyniemessä viemässä lampureiden pääsiäistervehdyksen.
Presidenttipari Sauli Niinistö ja Jenni Haukio pääsevät pääsiäisenä herkuttelemaan kotimaisella luomulampaalla.
Tuotanto kasvoi neljänneksen
Niinistöä kiinnosti, paljonko suomessa on lampureita. Rintala kertoi, että yhdistyksellä on 930 tuotantotukea hakenutta jäsentä. Keskimäärin heidän katraissaan on 64 emälammasta eli uuhta.
”Katraan koko on kasvamassa, mutta lampureiden määrä vähenee eli tilat isonevat”, Rintala sanoi.
Viime vuonna lampurit tuottivat neljänneksen enemmän lampaanlihaa kuin edellisenä vuonna. Tuotanto nousi lähes miljoonaan kiloon.
Haukio arvasi oikein, että kysynnän kasvu liittyy luomu- ja lähiruokabuumiin. Rintalan mukaan lammastiloista jopa 40 prosenttia on luomussa, sillä lammas soveltuu erinomaisesti luomutuotantoon.
Monesti eläimet hoitavat perinnemaisemia ja syövät pääosin oman tilan kauraa ja heinää.
Kisa Uuden-Seelannin kanssa
Presidenttiparia tuntui miellyttävän paitsi lammastuotannon luonnonmukaisuus myös elinkeinon hyvät kasvumahdollisuudet.
Lammastalous on ainoa tuotantoalue, jossa on selkeästi tilaa, eikä pelkoa ylituotannosta.
”Sektorilla on tilaa vaikka kuinka, sillä kulutuksesta vain 25 prosenttia kotimaista”, Rintala kertoi.
Tuontilammas matkustaa Suomeen pääasiassa Uudesta-Seelannista, joten se on melkoista kaukoruokaa.
”Meillä on siis kirimistä, että pestään Uusi-Seelanti tässäkin”, Niinistö naurahti.
Pedot ja hintataso kismittävät
Presidenttipari kyseli myös alan haasteista. Rintalan mukaan lampaanlihan menekki on sellainen, että tavarasta on niukkuutta. Tietyillä alueilla on vaikeuksia teurastamokapasiteetin kanssa ja tietyillä alueilla painitaan petovahinkojen kanssa.
”Lisäksi alaa jäytää epävarmuus, kun kaikki tuet ovat auki 2014 jälkeen. Tukitason pitäisi pysyä vähintään entisellään”, Rintala kertoi.
Hän toivoo, että lampaanlihan hinta nousisi hieman, sillä euromaiden keskihintaan on matkaa vielä toista euroa.
Kaiken kaikkiaan lampureilla on asiat hyvin. Lihan menekki on hyvä ja hintataso kehittyy oikeaan suuntaan.
Presidentillä oli kesälammas
Lopuksi Niinistö paljasti olleensa pienimuotoinen lampuri itsekin, sillä hän sai lapsena kummisedältään kesälampaan.
”Mutta en saanut syötyä sitä. Monesti se odotteli rappusilla uskollisesti kuin koira”, presidentti muisteli.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

