Maitokriisin loppua ei näy
Sekä voin että rasvattoman maitojauheen hintataso on nyt heikoin, mitä se on meneillään olevan maitokriisin aikana ollut.
Maitokriisin tasapainottamiseksi tuotannon kasvu olisi jollakin keinolla kyettävä pysäyttämään. Kuva: Markku Vuorikari"EU:n maitomarkkinatilanne on edelleen heikentynyt. Rasvattoman maitojauheen keskimääräinen hinta EU:ssa painui 164 euroon sadalta kilolta, mikä on useita euroja alle interventiohinnan", kertoo MTK:n maitoasiamies Ilkka Pohjamo markkinakatsauksessaan MTK:n jäsensivuilla.
Voin hinta on 276 euroa sadalta kilolta. Sekä voin että rasvattoman maitojauheen hintataso on heikoin, mitä se on meneillään olevan maitokriisin aikana ollut.
"Tuotannon kasvu kiihtyi loppuvuotta kohti ja se oli marraskuussa 5,5 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Odotukset hintojen noususta ovat siirtyneet kauemmaksi tulevaisuuteen, eikä valitettavasti uskalla luvata, että kriisin pohjia olisi Euroopassa vielä nähty", Pohjamo sanoo.
"Onkin odotettavissa, että Brysselissä tullaan pitämään uusia kriisikokouksia. Tilanteen tasapainottamiseksi olisi tuotannon kasvu jollakin keinolla kyettävä pysäyttämään."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
