Yle: Tutkimusjohtajan mukaan Suomen maatalous voi hyötyä ilmastonmuutoksesta
Tulevaisuuden tutkija Tuomas Kuhmonen luettelee viisi trendiä, joilla on vaikutusta Suomen maatalouteen, uutisoi Yle.
Maatalouden rakennemuutos koituu lopulta elinkeinon parhaaksi, uskoo tulevaisuudentutkija Tuomas Kuhmonen. Kuva: Jussi KnaapiBiotalous, ilmastonmuutos, maatilojen monialaistuminen, ruuan tuottaminen omalla kansalle sekä maaseudun rakennemuutoksesta selviäminen ovat trendejä, jota vaikuttavat suomalaisen maaseudun elinvoimaisuuteen tulevaisuudessa.
Trendit luettelee tutkimusjohtaja Tuomas Kuhmonen Ylen haastattelussa.
Hänen mukaansa erityisesti metsä on biotalouden tuottava luonnonvara ja energian lähde. Esimerkiksi muovia tullaan korvaamaan sellulla.
Kuhmonen kutsuu Suomea makean veden suurvallaksi. Sillä mahdollisuuksia, jos niitä ei "ryssitä
omalla maalilla ilmasto- ja kauppaneuvotteluissa".
"ilmastonmuutoksen haitat ovat Suomessa suhteellisen pieniä ja liittyvät talviin ja syysviljojen talvehtimiseen. Kasvitaudit voidaan hallita", Kuhmonen sanoo Ylelle.
Enenevä määrä ruuasta tuotetaan omassa maassa. "Tässä tilanteessa elintarviketuotannon huoltokyvyn merkitys kasvaa."
Maatalous selviytyy rakennekehityksestä lopulta voittajana.
"Suurin rakennemuutos maaseudulla menee ohi seuraavan parinkymmenen vuoden aikana. Maaseudun ikärakenne alkaa tasapainottua. Ikääntymisen ongelma siirtyy maaseudulta kaupunkeihin."
Yle: Tulevaisuudentutkija: Viisi trendiä, jotka vaikuttavat maatalouteen Suomessa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
