Ulkokoirien pito puutteellista
Ulkokoirien pidossa on paljon puutteita, joista suurin ongelma on koirien virikkeetön elämä.
Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto (SEY) kartoitti vuoden 2012 aikana ulkona pidettävien koirien elämänlaatua.
Kartoitus toteutettiin suuntaamalla liiton omille vapaaehtoisille eläinsuojeluvalvojille ja -neuvojille kysely.
Kyselyn mukaan virikkeettömyyden lisäksi ulkokoirilla on usein epäkelvot kopit ja puutteellinen vesihuolto. Kuppien kaatuminen ja jäätyminen olivat huomattuja puutteita.
”Pahimmissa ongelmapaikoissa kopit eivät olleet tiiviitä, saati eristettyjä, lämmityksestä puhumattakaan. Oviaukoissa ei ollut suojaavia läppiä ja kopin pohja oli kylmä ja kostea. Hyvä koppi suojaa koiraa kylmältä, kuumalta, kosteudelta ja hyönteisiltä”, muistuttaa SEY:n toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö.
Yksi ulkona pidettävien koirien hyvinvointiongelmista liittyy siihen, että läheskään kaikki koirat eivät olleet tyypiltään soveltuvia ulkona pidettäviksi.
Ulkokoirien tilanne on silti vuosikymmenten kuluessa parantunut. Koirille on tarjolla yhä parempia tarhoja, ravintoa ja terveydenhoitoa.
Koira on laumaeläin ja se tarvitsee lajitoverien ja ihmisten seuraa sekä sopivia virikkeitä. Koiran turvallisuudesta on huolehdittava, eikä sitä saa jättää narun nokkaan petojen saaliiksi.
”Uudistettavassa eläinsuojelulaissa on koirien tarpeet otettava paremmin huomioon ja turvattava koirillekin parempi oikeus lajinomaiseen käyttäytymiseen”, vaatii Ylisirniö.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
