MTK avasi maailman ensimmäisen markkinapaikan maatalouden sivuvirroille – lanta, muovit ja hävikkirehu pääsevät kiertoon
Kiertoasuomesta.fi tuo maatiloille lisätuloja ja edistää ilmastoystävällistä kiertotaloutta. Kokeilu alkaa Pirkanmaalla ja laajenee myöhemmin muualle maahan.
Liika lantakin pääsee pian kiertoon, jos kiertoasuomesta.fi -sivusto otetaan ahkeraan käyttöön. Kuva: Lari LievonenMTK julkisti tänään keskiviikkona Hämeenkyrössä Pirkanmaalla mullistavan keksinnön: uudenlaisen kiertotalousmarkkinapaikan, jonka kautta maatilat voivat kierrättää arvokkaita mutta hyödyntämättömiä sivuvirtoja ja saada samalla lisätuloja.
Uusi markkinapaikka avaa esimerkiksi lannalle, muoveille ja hävikkirehulle uusia hyödyntämisväyliä.
"Mahdollisuudet maatiloille ja esimerkiksi biokaasun tuottajille ovat suuria", MTK:n elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola sanoo tiedotteessa.
MTK perustelee uutta markkinapaikkaa ilmasto- ja ympäristöystävällisen talouden edistämisellä. Kiertoasuomesta.fi -markkinapaikka on MTK:n mukaan luultavasti maailman ensimmäinen maatalouden sivuvirtojen markkinapaikka. MTK haluaa näin tähdentää, että maatalouden sivuvirrat ovat arvokkaita uudelleen hyödynnettäviä raaka-aineita ja että kiertotalouden kehittyminen edellyttää oikeudenmukaista tuloa myös raaka-aineista.
"Pitkään kannattavuusongelmista kärsineelle maataloudelle on avautumassa aivan uusia markkinamahdollisuuksia. Maatalous ei voi kuitenkaan ottaa ilmastosankarin roolia ilman tulojen lisääntymistä. Haluamme tällä lanseerauksella kiihdyttää markkinoiden syntymistä täysin uusille tuotteille ja raaka-aineille", Mäki-Hakola hehkuttaa.
Markkinapaikan avaaminen on selkeä viesti tulevalle Suomen eduskunnalle ja hallitukselle, että maaseutu kantaa vastuunsa ja tuo ratkaisuja myös kiertotalouteen.
"Tulevan hallituksen on välttämätöntä edistää maa- ja metsätalouden toimintaedellytyksiä fiksulla hallitusohjelmalla. Seuraava nelivuotiskausi on kriittinen. Esimerkiksi maatalouden verojen kiristykset tai rahoitusleikkaukset veisivät pohjan pois kotimaiselta ruuantuotannolta ja suuresta osasta kotimaan kiertotalouden kehittämistä", Mäki-Hakola sanoo.
Kiertoasuomesta.fi -markkinapaikka avattiin ensin Pirkanmaalla, mutta kokemuksen kertyessä mallia laajennetaan muuallekin. Markkinapaikan valmisteluun on saatu rahoitusta Leader Kantrilta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
