Viljojen kylvöjen loppusuora häämöttää
Pintaan nousseet oraat ovat tasaisia, vaikka kasvuun lähtö on kestänyt viileässä säässä kauan.Viljojen kylvöt ovat loppumetreillä, kertoo Vilja-alan yhteistyöryhmä Vyr. Pintaan nousseet oraat ovat tasaisia, vaikka viileä sää on jarruttanut kasvuun lähtöä.
Esimerkiksi Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa on kylvämättä enää rypsiä sekä riista-, ympäristö- tai pölyttäjäpeltoja. Varsinais-Suomessa on kuukauden aikana satanut monin paikoin yli 100 millimetriä, ja sateisimmilla alueilla kylvöt ovat vielä pahasti kesken.
Varsinais-Suomessa on kuukauden aikana satanut monin paikoin yli 100 millimetriä.
Lounais-Hämeessä tässä kuussa tehdyt kylvöt ovat taimettuneet ja orastuneet tai orastumassa hyvin. Sen sijaan huhtikuussa kylvettyjä peltoja on osin kylvetty uudelleen helposti liettyvillä maalajeilla ja lohkoilla, missä vesi on seissyt pitkään.
Pirkanmaalla syyskylvöiset ovat lähteneet hyvin kasvuun ja kevätkylvöiset ovat pääosin lähteneet tasaisesti itämään, Vyr kertoo. Myös Kymenlaaksossa orastuminen on ollut nopeaa ja tasaista säiden lämmettyä.
Keski-Suomessa toukokuun puolenvälin tienoilla kylvetyt vehnät ja kaurat ovat orastuneet ja näyttävät hyviltä.
Etelä-Karjalassa kylmyys ja toistuvat sateet piinaavat kylväjiä, erityisesti savimaat pysyvät märkinä.
Pohjanmaalla itäminen ja orastuminen ovat tasaista ja nopeaa viime viikon sateiden jälkeen. Kylvämättä on suurimmalta osalta enää rypsi. Rypsien kylvö jatkuu alkuviikosta, kun pellot kuivuvat.
Keski-Pohjanmaalla kylvöt ovat edenneet nopeasti viimeisen reilun viikon aikana. Vasta varhaisimmat kylvöt ovat orastuneet. Kuivuus ja kylmyys vaivaa sekä orastumista että nurmien kasvua.
Etelä-Pohjanmaalla kylvöt ovat viimeistelyjä vaille valmiita. Rypsin paras kylvöaika on nyt ja ennen seuraavia sateita rypsiä ja ohraa tullaan kylvämään vauhdikkaasti. Ensimmäisiä kylvöjä on kauniisti orastuneena pinnassa. Maakuntaan saatiin viime viikolla 20 millimetriä vettä.
Etelä-Karjalassa kylmyys ja toistuvat sateet piinaavat kylväjiä, erityisesti savimaat pysyvät märkinä. Muokatuilla pelloilla ollaan jo osin loppusuoralla, suorakylvössä vasta kolmannes on päästy kylvämään.
Pohjois-Karjalassa viikonlopun sateet auttoivat orastumisessa ja nyt kosteutta on pelloilla sopivasti.
Pohjois-Savossa kylvöt ovat edenneet tavallisessa tai jopa hieman aikaisemmassa aikataulussa. Ensimmäiset kylvöt ovat oraalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








