Luomussa on nyt yli 10 prosenttia peltoalasta
Luomutilat ovat keskimääräistä suurempia.Luomun osuus Suomen viljelyalasta nousi viime vuonna yli kymmeneen prosenttiin, tarkemmin ottaen 10,6 prosenttiin.
Maalista ollaan vielä kaukana: Hallituksen luomuohjelman tavoitteena on, että vuonna 2020 luomussa olisi 20 prosenttia pelloista.
Viime vuoden luomutilanne käy ilmi tuoreesta Luomu Suomessa -koosteesta, joka on julkaistu Pro Luomun nettisivuilla.
Suomessa oli viime vuonna yli 4 400 luomutilaa, joilla oli yhteensä yli 241 000 hehtaaria luomuviljeltyä peltoa.
Luomutilat ovat keskimääräistä suurempia. Niiden keskikoko oli viime vuonna 54,6 hehtaaria.
Maakunnista eniten luomualaa oli Pohjois-Pohjanmaalla.
Luomutuotteiden myynti päivittäistavarakaupassa kasvoi 14 prosenttia 273 miljoonaan euroon. Se on kuitenkin edelleen vain kaksi prosenttia elintarvikemyynnistä.
Suurin luomutuoteryhmä arvossa mitattuna olivat hedelmät ja vihannekset. Toiseksi suurin ryhmä olivat luomumaidot ja kolmanneksi suurin kananmunat.
Luomu Suomessa 2016 -koosteen tiedot ovat peräisin pääasiassa viranomaisten julkaisemista tilastoista. Lisäksi koosteen laatimisessa on käytetty Pro Luomun ja EkoCentrian teettämien kyselyjen ja kartoitusten tuloksia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

