Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Tampereella todettu herkästi tarttuvaa lintuvirusta puluilla

    Oireina voi olla lentokyvyttömyyttä, apaattisuutta ja hermostollisia oireita kuten kävely pää vinossa sekä lintujen kuolemia.
    Kesykyyhkyillä voi esiintyä oireina lentokyvyttömyyttä, apaattisuutta ja hermostollisia oireita kuten kävely pää vinossa sekä lintujen kuolemia.
    Kesykyyhkyillä voi esiintyä oireina lentokyvyttömyyttä, apaattisuutta ja hermostollisia oireita kuten kävely pää vinossa sekä lintujen kuolemia. Kuva: MT toimitus

    Ruokavirasto tiedottaa, että Tampereen keskustasta joulukuun puolivälissä kuolleena löydetyistä neljästä kesykyyhkystä eli pulusta on todettu lintujen ortoavulavirus 1.

    Samalla alueella on joulukuun lopun aikana havaittu useampia kuolleita puluja, ja myös havaintoja sairaista puluista on ilmoitettu alueen virkaeläinlääkäreille.

    Tutkimuksiin lähetetyissä puluissa todettu virus on virulenttia eli voimakkaasti tautia aiheuttavaa virustyyppiä.

    Samaa virusta todettiin joulukuun alkupuolella kesykyyhkyssä Lempäälässä, ja myös syyskuussa 2022 todettiin viruksen aiheuttamaa kesykyyhkyjen kuolleisuutta.

    Kyseinen virus aiheuttaa siipikarjassa Newcastlen tautia, joka on vakava eläintauti. Kesykyyhkypopulaatioissa viruksen aiheuttamia taudinpurkauksia esiintyy tyypillisesti kylmänä vuodenaikana.

    Oireina voi olla lentokyvyttömyyttä, apaattisuutta ja hermostollisia oireita kuten kävely pää vinossa sekä lintujen kuolemia. Virus voi aiheuttaa ihmiselle silmän sidekalvon tulehdusta, mutta tartunnat ovat harvinaisia, ja vaativat yleensä läheistä kontaktia tartuntaa kantavaan lintuun.

    Siipikarjan ja muiden lintujen pitäjien tulee huolehtia hyvästä tautisuojauksesta, jotta tartunta ei leviäisi lintujen pitopaikkaan. Lintujen pitäjien tulisi huolehtia esimerkiksi siitä, että linnut eivät pääse tekemisiin luonnonvaraisten lintujen kanssa, lintujen rehut ja juomavesi on suojattu luonnonvaraisilta linnuilta ja lintujen pitopaikkaan kuljettaessa vaihdetaan suojavaatteet ja jalkineet sekä pestään kädet.

    Virus leviää helposti esimerkiksi vaatteiden, kenkien tai tarvikkeiden mukana ja voi tarttua kotieläiminä pidettäviin lintuihin. Newcastlen taudin toteaminen pitopaikassa pidettävissä linnuissa aiheuttaa viranomaistoimenpiteitä ja tartunnan saaneen pitopaikan linnut joudutaan lopettamaan.

    Jos linnuilla havaitaan sairauden oireita, tulee oireista ilmoittaa kunnaneläinlääkärille.

    Sairaat ja kuolleet linnut

    Sairaita kesykyyhkyjä ei ole suositeltavaa ottaa hoitoon. Ruokavirasto suosittelee, että luonnonvaraisia lintuja hoidetaan aina vain sellaisessa paikassa, jossa ei pidetä lintuja kotieläimenä.

    Yksittäiset kaupunkialueelta kuolleena löytyneet linnut voi poimia muovipussiin ja laittaa sekajätesäiliöön.

    Syrjemmällä, esimerkiksi metsässä, kuolleen linnun voi jättää luonnon hajottajaeliöstön ruuaksi.

    Jos maastosta löytyy useita kuolleita lintuja tai lintuja, joilla on vakavaan sairauteen viittaavia oireita, tulee ottaa yhteyttä paikalliseen virkaeläinlääkäriin, joka huolehtii tarvittaessa näytteenotosta ja ohjeistaa muista tarvittavista jatkotoimenpiteistä.

    Kuolleita tai sairaita lintuja on aina syytä käsitellä hansikkaat kädessä. Kädet pestään lintujen käsittelyn jälkeen huolellisesti vedellä ja saippualla. Käsien desinfiointiin tarkoitettua desinfektioainetta voi käyttää käsien pesun jälkeen.