Valion maitojuhla avattiin Seinäjoella
SEINÄJOKI (MT)
Valion toimitusjohtaja Pekka Laaksonen avasi juhlapuheellaan maitojuhlan torstaina Farmari-tapahtumassa Seinäjoella. Hän toivotti maidontuottajat tervetulleiksi.
”Olemme kokoontuneet tänne juhlimaan laadukasta työtänne. Teidän tuottamanne maito on puhtainta koko Euroopan unionin alueella. Teidän työnne itseisarvo ovat ne lähes 30 000 suomalaista työpaikkaa, jotka eivät ole siirtymässä pois maasta.”
Valion toimitusjohtaja moitti puheessaan kilpailuviranomaisen toimintaa.
”Kun valtakunnan korkein kilpailuviranomainen esittää valiolaisille maidontuottajille kartellia normaalia kilpailua kannattavammaksi vaihtoehdoksi, se on karmea osoitus perusasioiden ymmärtämättömyydestä.”
Laaksonen korosti puheessaan kilpailukyvyn merkitystä.
”Velalla tapahtuvan elintason ylläpitämisen tienpää on jo näkyvissä. Suomessa tehdään liikaa töitä, joille ei ole todellista kysyntää”, Laaksonen linjasi.
”Yhä harvemman suomalaisen työllä on samanlainen vaihtoarvo kuin maidontuottajan työllä on”, hän lisäsi.
Kataisen hallituksen yritysverouudistus suosii Laaksosen mukaan liikaa suuria yrityksiä.
”Kun hallitus laskee yhteisöveroa, eniten hyötyvät kassavirraltaan vahvat yritykset, jotka eivät investoi Suomeen.”
JUKKA KOIVULA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
