Ukrainalaisen viljan viennin mahdollistavaa sopimusta jatketaan vielä 120 päivällä
Sopimuksen oli määrä umpeutua ensi lauantaina.
Ukrainalaissotilas Mykolajivin alueella tuhoutuneen poliisiaseman edustalla keskiviikkona. Kuvituskuva. LEHTIKUVA/AFP.Ukrainalaisen viljan viennin mahdollistavaa sopimusta jatketaan vielä 120 päivällä eli neljän kuukauden ajan, kertoo Ukrainan infrastruktuuriministeri Oleksandr Kubrakov Twitterissä.
Myös uutistoimisto AFP:lle puhunut turkkilainen viranomaislähde on vahvistanut sopimusta jatkettavan nykyisillä ehdoilla.
Eilen Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan ilmoitti uskovansa, että viljakuljetukset Mustallamerellä takaava Ukrainan ja Venäjän välinen sopimus jatkuu.
Sopimuksen oli määrä umpeutua ensi lauantaina.
Puolan presidentti Andrzej Duda on tavannut Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n johtajan William Burnsin Varsovassa eilen illalla.
Asiasta kertonut Puolan kansallisen turvallisuusviraston päällikkö Jacek Siewiera tviittasi kuvan tapaamisesta.
Siewieran mukaan tapaamisessa keskusteltiin yleisestä turvallisuustilanteesta äskettäisten tapahtumien valossa, viitaten Puolaan iskeytyneeseen ohjukseen.
Alustavat tiedot osoittavat, että Puolan itäosaan osui tiistaina Ukrainan ilmatorjuntaohjus tai osia siitä. Osumassa kuoli kaksi ihmistä Przewodowin kylässä.
Ennen tapaamista Puolan presidentin kanssa CIA:n johtaja kävi myös Turkin pääkaupungissa Ankarassa sekä Kiovassa.
Krimin niemimaalla on kuultu räjähdyksiä Venäjän miehittämän Dzhankoin kaupungin alueella, kertoo brittilehti Guardian ukrainalaislähteisiin nojaten.
Guardianin mukaan ukrainalaismediat ovat raportoineet, että myöhään eilen illalla kuullut räjähdykset johtuivat iskusta venäläisten käyttämälle lentokentälle. Nexta-uutissivusto on tviitannut videokuvaa räjähdyksistä.
Räjähdysten alkuperästä ei ole vielä tarkempaa tietoa eikä niitä ole voitu varmistaa riippumattomista lähteistä.
---
Lähteenä myös AFP.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



