Navetta paloi Mikkelissä – kuusi vasikkaa kuoli
Pelastuslaitos sai palosta hälytyksen puoli kahden aikaan iltapäivällä.Noin kolmekymmentä metriä pitkä navetta paloi eilen keskiviikkona iltapäivällä Mikkelissä entisen Ristiinan kunnan ja Mäntyharjun kunnan rajan tuntumassa. Palossa kuoli kuusi vasikkaa.
Pelastuslaitos sai palosta hälytyksen puoli kahden aikaan iltapäivällä.
Etelä-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Jarno Laikola kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että palossa tuhoutui erityisesti navetan eläinsuojaosa. Navettarakennuksessa oli viljasiilot rakennuksen keskellä.
Palo oli Laikolan mukaan voimakkainta navetan kattorakenteissa sekä navetan toisessa päässä. Menehtyneet vasikat olivat päivystävän palomestarin mukaan navetan siinä osassa, jossa palo oli voimakkainta.
Tulipalon aikaan navetassa oli yhteensä kahdeksan vasikkaa. Niistä kaksi vanhempaa saatiin pelastettua. Pelastuneet vasikat olivat palomestarin mukaan navetan pahimmalta palolta säästyneessä osassa.
Kun palokunta saapui paikalle, liekit löivät päivystävän palomestarin mukaan jo navetan ikkunasta. Navetan tai eläinten pelastamiseksi ei tässä vaiheessa ollut juuri enää mitään tehtävissä.
"Oli hyvää tuuria, että saatiin nämä kaksi vasikkaa sieltä pois", hän sanoo.
Pelastuslaitos sai rajattua palon navetan puoliväliin. Laikolan mukaan suurin osa navetan kattorakenteista tuhoutui pahoin.
Tilan muut eläimet olivat paloaikaan laitumella, joten niillä ei ollut päivystävän palomestarin mukaan hätää.
Palon syttymissyystä ei ole tässä vaiheessa tietoa. Palomestarin mukaan tapauksessa ei ole tullut esille mitään rikokseen viittaavaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

