Hyvinvointilain tuoma kirurgisen kastraation kielto on sika-alalle iso muutos

Jos karjuporsaita ei kastroida, osa niistä kehittää lihaan vahvan, vastenmielisen karjunhajun. Kuva: Jaana Kankaanpää

Uusi eläinten hyvinvointilaki on tuomassa ison muutoksen sikatalouteen. Lakiesitys lähtee siitä, että porsaiden kirurginen kastraatio eli kivesten poisto ja siemenjohtimien katkaisu kielletään kokonaan 12 vuoden siirtymäajan päätyttyä.

Nykyään karjuporsaat kastroidaan, koska ilman toimenpidettä osa niistä kehittää kasvaessaan lihaan vahvan karjunhajun. Se ei vaikuta lihan makuun, mutta löyhähtää paistajan nenään niin pahasti, että liha jää syömättä.

Kastroidusta karjusta käytetään nimeä leikko.

MT kysyi Atrialta ja HKScanilta, miten ne ovat varautuneet tilanteeseen ja mitä vaihtoehtoja kirurgiselle kastraatiolle on. Atrialta vastaajana oli sikaketjun eläinlääkäri Taneli Tirkkonen, HKScanilta sian hankinta- ja kehityspäällikkö Olli Paakkala.

Molemmat lihatalot edellyttävät sopimustuottajiltaan nykyään kipulääkityksen käyttöä kirurgisen kastraation yhteydessä.

"Sikalan hoitava eläinlääkäri ohjeistaa valmisteen, annoksen ja toimintavan sikalan terveydenhuoltosuunnitelmaan”, Tirkkonen kertoo. ”Käytännössä kaikille porsaille annetaan kipulääke ennen kastrointia, ja suuri osa antaa seuraavana päivänä toisen annoksen kipulääkettä jälkikivun hoitoon.”

”Paikallispuudutusta emme käytä, koska nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista sen luovuttamista tuottajien itse käytettäväksi”, Tirkkonen toteaa.

Molemmat lihatalot ovat tutkineet sekä immunokastraatiota että karjujen kasvattamista leikkojen sijaan.

Immunokastraatio tarkoittaa, että kastrointi tehdään rokotteen avulla. Sen ansiosta kivekset eivät kehity normaalisti eikä karjunhajua muodostu.

Paakkalan mukaan immunokastraatio ei ole ihan yksinkertainen toteuttaa: tarvitaan kaksi rokotuskertaa, ja niiden oikea-aikaisuus ratkaisee lopputuloksen.

Jos lähdetään kasvattamaan kastroimattomia karjuja, vaihtoehtoja on useita, Tirkkonen toteaa.

Karjut voidaan teurastaa aiemmin kuin nykyiset leikot. Silloin ne eivät ehdi alkaa haista karjulle.

Toinen vaihtoehto olisi jalostaa nykyistä merkittävästi vähemmän haisevia karjuja. Tällainen jalostustyö vie aikaa.

Kolmas vaihtoehto on, että karjunhajuiset ruhot löydetään ja käsitellään teurastamolla erikseen. Haju havaittaisiin joko koneellisesti tai ihmisnenän avulla.

Käytännössä Tirkkonen pitää kahta jälkimmäistä vaihtoehtoa, siis jalostusta ja haisevien ruhojen erittelyä, mahdollisina ratkaisuina.

Paakkala toteaa, että kirurgisesta kastraatiosta luopuminen merkitsisi porsastuotantotiloilla kastraatiotyövaiheen poistumista. Lihasikaloille sen sijaan tulisi lisätyötä ja kustannuksia karjujen erillään pidosta mutta myös tuotannollisia hyötyjä.

Karjujen kasvatuksen etuja ovat parempi rehuhyötysuhde sekä korkeampi lihaprosentti, Paakkala mainitsee.

Karjujen ryhmäkasvatuksen kaikista vaikutuksista ei kuitenkaan ole vielä tutkimustietoa, hän toteaa.

Jos karjuja ei kastroida, ne pitää kasvattaa erillään imisistä eli naaraspuolisista porsaista, Paakkala toteaa. ”Ne täytyy ruokkia eri tavalla ja ne mahdollisesti teurastetaan eri aikaan. Nykyisen yhden kasvatustavan sijaan tarvittaisiin siis kaksi erilaista kasvatustapaa.”

Tirkkonen kertoo, että Atrialla on tutustuttu muiden maiden karjunkasvatuskäytäntöihin. ”Suurin eroavaisuus on meidän sikojemme pitkät hännät. Selvää on, että pitkähäntäisen karjun kasvattaminen edellyttää merkittäviä muutoksia suhteessa nykyisiin toimintatapoihin.”

Helppoa tai halpaa ei uusien menetelmien omaksuminen tule olemaan.

"Lain siirtymäaika on riittävä, jos pystytään rakentamaan aukoton järjestelmä karjunhajua sisältävän lihan poistamiseksi ketjusta, alkutuotanto pystyy sopeutumaan muutokseen ja kustannusten jaosta päästään yhteisymmärrykseen ”, Paakkala toteaa.

”Lihassa mahdollisesti oleva epämiellyttävä haju laskee ruhon käytettävyyttä. Lisäkustannuksia toisivat myös tuotantoon tarvittava teknologia sekä näytteiden otto ja analytiikka. ”

"Selvää on, että karjun kasvattaminen lisää kustannuksia sekä sikaloille että teollisuudelle”, toteaa myös Tirkkonen.

”Suurin osa kustannusvaikutuksesta tulee teollisuudelle. Kaikki karjut täytyy pitää prosessissa erillään ja jokainen karju on testattava karjun hajun osalta.”

Tirkkosen mukaan tällä hetkellä markkinoilla ei ole olemassa suoraan Suomen toimintatapoihin soveltuvaa karjun hajun tunnistavaa menetelmää. Myös karjun lihan markkinaan, menekkiin ja vientiin liittyvät asiat sekä lainsääntö ovat hänen mukaansa täysin epäselviä.

”Tällä hetkellä kaikki karjuruhot päättyvät lämpökäsiteltäviin tuotteisiin ja ruhon arvo enemmän kuin puolittuu”, Tirkkonen kertoo.

”Koska kuluttaja ei lainkaan suvaitse karjunhajuista lihaa, pitänee kaikki karjunhajuiset ruhot tulevaisuudessakin hyödyntää tällä tavoin. Tietojemme mukaan voi karjunhajuisia ruhoja olla kymmenisen prosenttia eli kyse on erittäin merkittävästä määrästä ruhoja.”