Vaihtoehto kastraatiolle? Saksalaistutkimus: Syötä sialle ruista, niin karjunhaju katoaa
Myös salmonellariski laski ruokintakokeen perusteella, kertoo saksalainen tutkimus.
Kahdeksalla yhdeksästä saksalaistilasta, jotka syöttivät tutkimuksessa ruista karjuille, karjunhaju katosi käytännössä kokonaan. Myös salmonellariski pieneni. Kuva: Markku Vuorikari40 prosenttia ruista sisältävä rehu vähensi saksalaisen tutkimuksen mukaan karjunhajua ja salmonellariskiä.
Karjunhaju hävisi kahdeksalla yhdeksästä tutkitusta tilasta käytännössä kokonaan.
Ruokintakokeen tulokset olivat muutenkin rohkaisevia: Siat lihoivat reippaasti ja kuolleisuus puoliintui.
Tutkimukseen osallistui 16 tilaa. Tutkimuksesta kertoi Saksan osuuskunnallisten maa- ja elintarvikeyhtiöiden etujärjestö DRV.
Suomessa karjuporsaat kastroidaan kirurgisesti, jotta karjunhajua ei muodostuisi.
Eläinsuojelujärjestöt ovat kritisoineet ilman puudutusta ja kivunlievitystä toteutettavaa kastrointia. Uusi eläinsuojelulaki ei edellytä puudutuksen käyttöä, mutta jatkossa kivunlievitys määrätään pakolliseksi.
EU:n alueella kemiallinen kastraatio on yleistynyt viime aikoina.
Ruista pidetään Suomessa huonosti sulavana sianrehuna. Vilja-alan yhteistyöryhmä VYR suosittelee lihasikojen ruokintaan korkeintaan 30 prosentin ruisosuutta. Imettäville emakoille ja porsaille ruista ei suositella annettavaksi lainkaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

