Viikko päättyi kiriinviljamarkkinoilla
Vielä torstaina näytti siltä, että viljojen maailmanmarkkinahinnat olisivat kääntyneet laskuun. Perjantaina kaikki oli toisin. Chicagossa viljat ja soija vahvistuivat jyrkästi ja Pariisin hyödykepörssikin ehti viime tipassa mukaan nousuun.
Yhdysvaltojen maatalousministeri julkaisi odotettua tiukemman maissin ja vehnän varastoennusteen illansuussa. Päivällä Kansainvälinen viljaneuvosto päätyi hyvin samansuuntaiseen arvioon.
Satonäkymät ovat heikentyneet etenkin Australiassa, ja viljaneuvosto alensi tuntuvasti myös Venäjän viljaennustettaan.
Viljamarkkinoilla Eurooppa vahvisti viime viikolla asemiaan, kun Mustanmeren tarjonta vähenee ja hinnat nousevat.
Viljojen ja öljykasvien perjantain päättökurssit päätyivät Atlantin molemmin puolin hyvin lähelle edellisperjantaita.
Pariisissa leipävehnän marraskuun futuuri käväisi torstaina alle 260 eurossa tonnilta, mutta kiipesi 265 euroon perjantaina. Heinäkuun huippuun on matkaa neljä euroa. Vahva vienti tuki hintoja.
Öljykasvien noteeraukset seuraavat raakaöljyä, jonka hinta on ollut laskusuunnassa. Pariisin hyödykepörssissä rapsin hinta vahvistui perjantaina hieman, mutta jäi kuitenkin 10 euroa edellisperjantaina alemmas.
Suomessa varovainen hintalinja jatkuu. Maaseudun Tulevaisuuden hintalistalla on tällä viikolla 67 ostotarjousta, joista nousua on 8 ja laskua 7 tarjouksessa. Vehnien hinnat ovat nousussa, ja rehukaura halpenee. Samoin mallasohran tarjoukset ovat mollivoittoisia.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
