ProAgrian asiantuntijat: Luomun kehitys taattava hakukatkosta huolimatta
ProAgrian asiantuntijat ovat huolissaan uhkaavasta katkoksesta uusien luomusitoumusten tekemiseen.
Tänä vuonna luomusiirtymän aloittaneiden viljelijöiden tuotanto ei näy vielä markkinoilla. Kuvituskassa luomuspelttiä. Kuva: Johannes TervoNeuvontajärjestön maanlaajuinen asiantuntijaverkosto on koonnut tärkeimmät asiat, joihin tulee kiinnittää huomiota tilanteessa, jossa ei tehtäisi uusia luomusitoumuksia, eikä lisäalan haku olisi mahdollista. Näkemykset esiteltiin maatalousministeri Jari Lepälle (kesk.) 5. joulukuuta.
Katkos vie pohjan luomuviljelijöiden tulevaisuuden suunnittelulta, tuotannon tehostamiselta ja laajentamiselta.
"Kaikkien viljelijöiden pitää pystyä luottamaan tehtyihin tukiratkaisuihin koko rahoituskauden ajan. Rakennekehitys on turvattava sekä tavanomaisessa että luomutuotannossa", toteavat johtava asiantuntija Terhi Taulavuori ProAgria Keskusten Liitosta ja luomuasiantuntija Pekka Terhemaa ProAgria Etelä-Suomesta asiasta kootussa tiedotteessa.
Hakukatkos vaikuttaa ratkaisevimmin tiloihin, jotka suunnittelevat luomutuotantoon siirtymistä, koska siirtymien valmisteluun tarvitaan aikaa. Katkos vaikuttaa huomattavasti myös luomukotieläintilojen ja -kasvitilojen yhteistyöhön. Monet luomukotieläintilat tarvitsevat lähelle luomuun siirtyviä kasvintuotantotiloja turvaamaan rehunsaantia esimerkiksi laajennusvaiheessa.
Tänä vuonna luomusiirtymän aloittaneiden viljelijöiden tuotanto ei näy vielä markkinoilla.
"Uhkana onkin nyt luomutuotteiden tuonti ennen kuin kotimainen tuotanto saadaan liikkeelle. Kotimainen jatkojalostus tarvitsee myös riittävän raaka-aineen saannin, johon saattaa nyt tulla häiriöitä", sanoo Terhemaa.
Luomu on tiloille vaihtoehto erikoistua ja saada uusia markkinoita tuotteillensa, hän lisää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
