Viljaneuvosto ennustaa uutta jättisatoa ensi vuodeksi
Viljavarastot ovat paisumassa historiallisen suuriksi. Hintojen nousutoiveet voi heittää romukoppaan, jos ennuste toteutuu.Maailman viljavarastot pullistelevat eikä tilanne ole muuttumassa lähiaikoina. Ei varsinkaan, jos Maailman viljaneuvoston torstaina julkaisemat ensimmäiset ensi vuoden satoennusteet toteutuvat. Luvassa on taas uusi, ennätyksiä hipova sato.
Viljaneuvoston mukaan vehnää on ensi kesänä kasvamassa saman verran kuin viime kesänä huolimatta siitä, että öljykasvien hinnat ovat nousseet, mutta viljojen eivät.
Syksyn kylvöt menivät Euroopassa vanhojen nuottien mukaan eikä ennustettua siirtymää vehnästä syysrapsiin tullut.
Syyskylvöt on tehty pohjoisella pallonpuoliskolla ja oraat voivat viime syksyä paremmin.
Viljaneuvoston raportin mukaan Yhdysvalloissa ja Kazakstanissa vilja-ala on jäämässä hieman kuluvaa vuotta pienemmäksi, mutta lisäystä on Venäjällä ja Pohjois-Afrikassa.
Venäjän maatalousministeriö kertoi torstaina, että 98 prosenttia aiotuista syyskylvöistä on tehty.
Viljaneuvosto korotti torstaina kuluvan kauden vehnän satoarviotaan miljardilla kilolla 749 miljardiin kiloon, mikä on 12 miljardia kiloa enemmän kuin edellisellä kaudella.
Rehuviljoissa näkymät ovat vielä valoisampia. Syksyn maissisato paisui lokakuusta 7 miljardia kiloa 1 042 miljardiin kiloon. Varastotilanne on suotuisa.
Isojen satojen takia ensi kesän varastot ovat paisumassa ensimmäisen kerran yli 500 miljardin kilon.
Runsas tarjonta on painanut viljojen ja osin öljykasvien hintoja.
Poikkeuksena on ohra, jonka hinta on vahvistunut viime viikkoina. Kysyntä on kasvanut ja muun muassa Kiina on lisännyt ohran ostoja samaan aikaan, kun Ukrainan vientisatamissa on ollut kuljetusongelmia.
Suomessa rehuohran hinta painui lokakuussa alimmilleen tällä vuosikymmenellä, 114 euroon tonnilta, ilmenee Luken perjantaina julkaisemasta hintatilastosta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


