
25 000 euron verouhka säikäytti eläkeläisen – optinen lomake ei noteerannut kirjallista eroilmoitusta alv-velvollisuudesta
87-vuotias Juhani Äijälä jätti viime keväänä arvonlisäveroilmoituksen palauttamatta. Hän luuli olevansa alv-velvollinen vain metsätaloudesta, josta ei ollut ilmoitettavaa. Rekisterissä Äijälä oli kuitenkin yhä maatalouden harjoittaja, joten ilmoitus oli pakollinen.
Juhani Äijälä kaipaa aikaa, jolloin oman paikkakunnan verotoimistosta sai henkilökohtaista palvelua. Kuva: Saara Lavi
Verohallinnossa paperilomakkeet luetaan optisesti, joten Juhani Äijälän kirjoittamaa lisätekstiä ei otettu huomioon. Kuva: Saara Lavi
Juhani Äijälä nauttii elämästä synnyinkodissaan Hollossa Rautaveden rannalla. Hän tekee polttopuut itse omasta metsästä. Kuva: Saara LaviSe näytti ihan tavalliselta kirjeeltä, Verohallinnosta. Sisältö sai kuitenkin 87-vuotiaan Juhani Äijälän haukkomaan epäuskoisena henkeään viime maaliskuussa.
Kirjeessä oli selvityspyyntö. Siinä uhattiin 25 000 euron arvioverolla. Vastausaikaa oli kaksi viikkoa. Syy oli, että maatalouden arvonlisäveroilmoitus oli palauttamatta.
”Ajattelin, että ei tämä voi olla totta, nyt menee kaikki päin helvettiä. Kyllähän tuollainen jo vaikuttaa hermostoon. Pidän oikeudenmukaisuudesta, eikä tämä tuntunut siltä”, kuvailee virkeä eläkeläinen.
Äijälä asuu yksin kotitilallaan Hollossa, Sastamalan Karkussa. Tilan pellot ovat jo pitkään olleet vuokrattuina ulkopuoliselle ja isäntä itse keskittyy lähinnä polttopuiden tekoon sekä luonnon tarkkailuun.
Taustalla oli väärinkäsitys. Äijälä jätti viime vuonna arvonlisäverolomakkeen ensimmäistä kertaa palauttamatta, koska palautusta olisi tullut metsätalouden hankinnoista vain muutama euro, kun tuloja ei ollut.
”Ajattelin, että lahjoitan ne eurot valtiolle.”
Maaseudun Tulevaisuuden veroliitteessä silmiin oli osunut otsikko, jonka mukaan tyhjää lomaketta ei tarvitse palauttaa. Varsinaisessa tekstissä kuitenkin kerrottiin, että ohje koskee vain metsätaloutta.
Äijälän omistaman tilan toiminnaksi oli verorekisterissä merkittynä yhä myös maatalous, koska hän ei ollut sitä poistanut.
Verovelvollisuuden laajuus ei näy automaattisesti esimerkiksi lomakkeissa. Kun asiakas on rekisteröity arvonlisäverovelvolliseksi, ilmoitus on aina annettava.
Mikäli maataloudessa on kyse vain peltojen vuokratuloista, on mahdollista, ettei peltojen omistaja ole alv-velvollinen. Hän voi kuitenkin halutessaan hakeutua alv-velvolliseksi pellonvuokrauksesta, kertoo Liisa Punkkinen Verohallinnosta.
Muistutuksen alv-lomakkeen palauttamisesta saatuaan Äijälä postitti Verohallintoon lomakkeen, jonka alareunaan hän kirjoitti lisätietoja. Hän ilmoitti siinä haluavansa erota alv-velvollisuudesta, koska maataloustoiminta tilalla oli päättynyt.
Silti toukokuussa saapui uusi kirje. Se oli päätös arvioveron käytäntöön panosta. Maksettavaksi määrättyyn summaan oli jo lisätty myöhästymiskorotus. Loppusumma oli yli 27 500 euroa.
”Asia vei jo yöuniakin, mutta ajattelin kuitenkin, että kyllä tähän täytyy järjellinen ratkaisu löytyä”, Äijälä kertaa.
Avain tapauksen selviämiseen oli pitkään tilitoimistossa työskennellyt tuttu. Antti Reku lupasi auttaa. Hän soitti ensin kirjeeseen merkittyyn valtakunnalliseen palvelunumeroon.
”Minulle kerrottiin, että kohtelu on tasapuolinen kaikille, jotka ovat laiminlyöneet ilmoituksen. 25 000 euroa on vakioarvio, joka peritään, jos ilmoitus on tekemättä.”
Lasku olisi vain pitänyt virkailijan mukaan maksaa.
Reku otti kuitenkin vielä yhteyttä tuttuun verovirkailijaan. Hänen kauttaan asia ratkesi lopulta niin, että Äijälän lasku mitätöitiin. Maksettavaksi jäi vain runsaan sadan euron myöhästymismaksu.
”Oli se helpotus. Tuntui, kuin olisi jostain saanut 25 000 euroa”, Äijälä hymyilee tyytyväisenä.
Virkailijan kanssa keskustellessa selvisi, että Juhani Äijälän ilmoitus erota alv-velvollisuudesta ei ollut rekisteröitynyt Verohallintoon. Paperilomake oli luettu optisesti, eikä alareunaan kirjoitettua lisätekstiä noteerattu siksi mitenkään.
Maa- ja metsätalouden veroasioiden parissa työskentelevä asiantuntija Juha Tynkkynen ProAgria Etelä-Suomesta ei ylläty kuullessaan tapauksesta.
”En yhtään ihmettele. Kaikenlaisia tilanteita pääsee nykyään syntymään.”
Tynkkynen on tehnyt maatilojen kanssa useita oikaisuvaatimuksia esimerkiksi uupumustapauksissa.
”Kyllä niitä saadaan korjattua ja selvitettyä, mutta myöhästymiskuluja jää maksettavaksi.”
Kynällä tehtäviin ilmoituksiin liittyy Tynkkysen mukaan riski, sillä kaikki lomakkeeseen kirjoitettu tieto ei mene perille.
”Inhimillinen puoli puuttuu, henkilökohtaista palvelua ei enää juuri saa.”
Asiantuntija kuvailee sähköisiä järjestelmiä käteviksi, mutta jatkuvaan muutokseen liittyy myös hankaluutta.
”Kaikilla ei ole pankkitunnuksia, joilla pääsisi sähköisiin järjestelmiin, vaikka saisi apuakin. Jo paperilomakkeen etsiminen verkosta ja tulostaminen voi tuottaa hankaluuksia.”
Juhani Äijälä erosi sotkun yhteydessä toistaiseksi kokonaan arvonlisäverorekisteristä, vaikka asia selvisikin.
”Tämä tuntui kohtuuttomalta, kun on kymmeniä vuosia hoitanut asiansa mallikkaasti. Vanha sanonta ’ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan’ kääntyi tässä toisinpäin. Liityn sitten takaisin, jos tulee isompi metsäkauppa tehtäväksi.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
