Yle: Poliisi ei kuunnellut puhelimia Perhon susista
Poliisin mukaan kyseessä ei ole sellainen rikos, jossa voisi saada oikeudelta luvan telekuunteluun.Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksen poliisipäällikkö Bo-Erik Hanses kiistää, että poliisi olisi kuunnellut Perhon laittomista susijahdista epäiltyjen puhelimia. Hansesin mukaan kyseessä ei ole sellainen rikos, jossa voisi saada oikeudelta luvan telekuunteluun.
Hanses kumoaa muitakin tapauksen ympärillä vellovia huhuja Yle Keski-Pohjanmaan haastattelussa.
Huhujen mukaan poliisin epäasiallisista toimista kuulusteluissa olisi tehty tutkintapyyntö. Hanses ei ole tutkintapyynnöstä kuullut.
Viisi ihmistä pidätettiin tutkinnan aikana. Hansesin mielestä se oli tarpeen, jotta he eivät pystyisi vaikuttamaan toisiinsa eikä muut heihin.
Poliisioperaatiota on moitittu ylimitoitetuksi. Hanses on eri mieltä.
Monen henkilön kiinniotto vaati voimavaroja. Tutkinnan edetessä käytettiin rajavartioston moottorikelkkoja jälkien todentamiseen. Huono lentosää esti helikopterin käytön.
Hansesin mukaan oikeusnormi teon törkeydestä ei vastaa yleistä oikeustajua, eikä hänenkään.
Poliisipäällikkö luonnehtii epäiltyjen olevan tavallisia ihmisiä, ei mitään rikollista porukkaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
