Maidon, lihan ja viljan hinnan alamäki ohi
Kustannusten nousu syö viljelijöiden toiveet taloutensa elpymisestä. Kuluttajan ruokakassin hinta pysynee ennallaan.Maidon, lihan ja viljan tuottajahintojen odotetaan paranevan ensi vuonna hiukan tai ainakin hintojen laskun pitäisi olla ohi.
Viljelijän kukkarossa tuottajahintojen varovainen elpyminen ei kuitenkaan näy. Tuotantopanosten arvioidaan kallistuvan maltillisesti, jolloin lopputulos viljelijälle voi olla plus miinus nolla.
Kuluttajille ruuan hintaan ei odoteta muutosta suuntaan eikä toiseen.
Maidon heikon tuottajahinnan arvioidaan kiihdyttävän tuotannosta luopumista. Pellervon taloustutkimus, PTT, ennustaa, että hinnan lasku on ohi ja hinta nousee vuonna 2016 maailmanmarkkinoiden vetämänä.
Myös Valio odottaa hintojen kääntymistä, mutta vasta vuoden toisella puoliskolla.
Parin vuoden takaisiin maidon tuottajahintoihin ei silti ole paluuta aikoihin. EU-komissio ennustaa, että maidon hinta ei palaa kymmeneen vuoteen vuoden 2013 korkealle tasolle.
Viljalla ei mene juuri paremmin. PTT ennustaa viljan tuotannon laskevan ja hintojen kääntyvän hienoiseen nousuun. Surkeat hinnat leikkaavat etenkin rehuviljojen tuotantoa, mutta hinnat tuskin elpyvät, sillä myös lihantuotannon odotetaan supistuvan.
Tuotannon laskusta huolimatta lihan hintaan ei ole luvassa olennaista muutosta, vaikka PTT povaa hintakäännettä ensi vuodelle. Broilerinkasvattajille ensi vuosi näyttää sika- ja nautatiloja valoisammalta.
Sikaloita tyhjenee kiihtyvää tahtia surkean kannattavuuden takia. Myös sianlihan kulutus vähenee, mutta tuotannon laskua hitaammin. Lihavajetta paikataan lisäämällä tuontia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

