Pohjolan ja Baltian maiden eläinterveysväki harjoitteli afrikkalaisen hevosruton varalta
Hevoset liikkuvat paljon, mikä lisää tautiriskiä, Evira muistuttaa. Ilmastonmuutos voi tuoda Suomeen lisää polttiaisia ja niiden mukana vaarallaisia tauteja.
Varsinkin urheiluhevoset liikkuvat paljon, mutta hevosalalla on kiinnitetty sangen vähän huomiota tautisuojaukseen. Siksi valmiusharjoituksen aiheeksi valikoitui afrikkalainen hevosrutto. Kuva: Jaana KankaanpääKeskiviikkona järjestettiin Pohjoismaiden ja Baltian yhteinen valmiusharjoitus afrikkalaista hevosruttoa vastaan, jossa testattiin valmiussuunnitelmien toimivuus. Samalla vahvistettiin kansainvälisen viestinnän rutiineja.
Pegasus2017 -nimeä kantaneeseen, virtuaalisesti toteutettuun harjoitukseen osallistuivat Suomesta Evira ja maa- ja metsätalousministeriö sekä muiden Pohjoismaiden ja Baltian maiden eläinlääkintähuollon keskusviranomaiset. Mukana oli myös laajemmin muita eläinlääkäreitä ja hevosalan toimijoita.
Afrikkalainen hevosrutto valikoitui harjoituksen kohteeksi, sillä se on tautina ollut kovin syrjässä, sanoo jaostopäällikkö Sirpa Kiviruusu Evirasta.
"Tarkoitus oli muistuttaa taudista. Toinen syy oli se, että harjoituksen pääpaino oli kansainvälisessä viestinnässä. Halusimme jättää tilaa itse viestinnälle valitsemalla tauti, jossa ei ole niin suuria kansallisia intressejä. Hevossektoriin kiinnitetään meillä myös hyvin vähän huomiota tautiasioissa."
Kiviruusu pitää taudin leviämistä Suomeen tällä hetkellä hyvin epätodennäköisenä. Ilmasto kuitenkin muuttuu, mikä voi vaikuttaa afrikkalaisen hevosruton kaltaisen, polttiaisten levittämän taudin esiintymiseen.
Harjoitus sujui Kiviruusun mukaan hyvin. "Harjoitus oli aika intensiivinen ja tehtävät olivat hyvin mielenkiintoisia."
"Nopean viestinnän aikaansaaminen tällaisessa tilanteessa, joka olisi hyvin uusi ja outo, olisi aika vaikeaa. Toinen haaste on hevosten suuri liikkuminen, että miten siihen voi vaikuttaa ja puuttua", Kiviruusu havainnoi.
Afrikkalainen hevosrutto on helposti leviävä ja vakava hevoseläinten virustauti. Se ei tartu ihmiseen.
Tauti on yleisin Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Tautitapauksia on todettu myös Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, Espanjassa ja Portugalissa. Suomessa afrikkalaista hevosruttoa ei ole ollut.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
