Saksassa uutta lintuinfluenssaa tuotantosiipikarjassa
Virus on luultavasti syntynyt kahden eri viruksen yhdistelmänä.
Uusi virus iski saksalaiseen kalkkunakasvattamoon. Kuvan kalkkunat ovat terveitä ja kotimaisia. Kuva: Markku VuorikariPohjois-Saksassa on todettu Euroopan ensimmäinen korkeapatogeeninen H5N5-lintuinfluenssatartunta tuotantosiipikarjassa.
Korkeapatogeeninen tarkoittaa sitä, että virus voi tappaa huomattavan osan sairastuneista linnuista.
Tartunta havaittiin pienessä, 3 400 linnun kalkkunakasvattamossa, Eläinten terveys ETT tiedottaa.
Parvessa oli esiintynyt normaalia korkeampaa kuolleisuutta, minkä vuoksi linnuista otettiin näytteitä.
Myös saman omistajan toisessa pitopaikassa on todettu H5-tyypin lintuinfluenssavirus.
Yhteensä tuottajalla on 33 000 kalkkunaa neljällä eri pitopaikalla, ja tartunnan pelätään levinneen näihin kaikkiin.
H5N5-tyypin lintuinfluenssavirus on aikaisemmin löydetty ankoista ja hanhista Kiinassa ja Amerikassa sekä luonnonvaraisista linnuista Kroatiassa, Montenegrossa, Italiassa, Hollannissa ja kerran myös Saksassa.
H5N5 on todennäköisesti niin sanottu rekombinanttivirus eli sen arvellaan syntyneen H5N8-tyypin ja jonkun muun viruksen kohdattua samassa eläimessä ja vaihdettua geneettistä materiaalia. Kummankaan virustyypin ei tiedetä tartuttaneen ihmistä.
Suomessa esiintynyt lintuinfluenssa on H5N8-tyyppiä. Sitä löytyi ensimmäisen kerran 25. marraskuuta Ahvenanmaalta Lemlandin ja Vårdön alueelta kuolleena löytyneistä tukkasotkista. Sittemmin sitä on löytynyt luonnonlinnuista myös Lounais-Suomesta: Nauvosta, Raumalta ja Harjavallasta.
Korkeapatogeeninen H5-tyypin lintuinfluenssa todettiin myös yhdestä pitopaikasta, Maarianhaminan lintutarhan riikinkukoista ja kanoista.
Lue lisää:
Lintuinfluenssa riehuu hanhenmaksan tuotantoalueella Ranskassa
Jokainen vieras lisää kotieläintilan tautiriskiä – Suojaus ja liikennejärjestelyt kuntoon
Lintuinfluenssaa löytyi huuhkajasta Ahvenanmaalla
Lintuinfluenssaa tavattu Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa
Lintuinfluenssan leviämistä yritetään estää lopettamalla haaskaruokinta rannikolla
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

