Kuivurikauppa kiihtyy ja bioenergia yleistyy
Parin hiljaisen vuoden jälkeen kuivuritehtailla paiskitaan pitkää päivää. Tilauskanta on viime vuotta suurempi kaikilla kolmella valmistajalla. Hakeuunit ovat tehneet hyvin kauppansa.Kaikilla kolmella kotimaisella viljan kuivureita valmistavalla tehtaalla on kädet täynnä tekemistä eikä kovin paljon uusia tilauksia enää pystytä ottamaan. Eniten tilaa näyttäisi olevan Mepulla, vaikka yhtiön tilauskanta on edellä viime vuotta.
Toimitusjohtaja Arto Sainio Mepulta toteaa, että kysyntää on hyvin ja tarjouspyyntöjä on jätetty edellisvuosia enemmän, mutta jonkinlainen jarru näyttää edelleen olevan päällä. Hän odottaa kysynnän vilkastuvan, kun lumet sulavat.
Kaupallinen johtaja Jouni Virtaniemi Antti-Teollisuudesta toteaa, että kysynnän vilkastumista osattiin odottaa parin hiljaisen vuoden jälkeen. Tarjouspyyntöjä alkoi tulla jo puolitoista vuotta sitten, mutta kauppoja lykättiin.
Arskametallille viime vuosi oli jo varsin hyvä ja tästä vuodesta odotetaan samanlaista tai pikkuisen parempaa, toimitusjohtaja Janne Käkönen Arskametallilta toteaa.
Käkösen mukaan täystyöllisyys on taattu syksyyn. Jonkin verran kauppaa vielä sopii, sillä työväki joustaa, kun töitä on. Pääosa kuivuripaketeista ja vaunukuivureistakin on jo myyty, mutta uuneja ja elevaattoreita menee puinteihin saakka.
Bioenergia yleistyy nopeasti viljan kuivauksessa. Antti ja Mepu tekevät hakekattiloita, ja Arska markkinoi kehittämäänsä etupesäratkaisua. Myyntimäärä lähentelee jo sataa.
Biouunien menekki on kasvanut tasaisesti 50 prosenttia vuodessa. Kontteja on mennyt kymmenkunta ja erillisiä biouuneja parikymmentä, Virtaniemi toteaa.
Investointituen ehtojen takia lähes kaikki biokattilat hankitaan vain kuivuria varten, vaikka kattilaa voitaisiin käyttää talvella esimerkiksi kasvihuoneen lämmitykseen. Investointiavustus on sen verran iso (25 prosenttia) ja se peritään takaisin, jos biokattilaa käytetään muuhun kuin viljan kuivaukseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

