MTK:n Marttila: "Maataloudesta löytyy ratkaisuja ilmasto-ongelmiin"
EU-komissio esittää maatalouspolitiikkauudistuksessaan muun muassa toimia ympäristön suojelemiseksi ja päätösvallan siirtämistä jäsenvaltioille.
"Kaikki viisaus ei ole Brysselissä. Suomessa tiedetään, miten suomalaista maatilaa järkevimmin viljellään", sanoo MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila. Kuva: Jaana KankaanpääMTK:n puheenjohtaja Juha Marttila on edelleen kohtuullisen tyytyväinen EU-komission marraskuun lopulla esittämiin linjauksiin unionin yhteiseksi maatalouspolitiikaksi.
Komission luonnos pitää sisällään paljon muun muassa ilmastonmuutoksen torjumiseen.
"Ne ovat juuri sen suuntaisia kuin mitä MTK on ajanut. Maataloudesta löytyy paljon ratkaisuja muun muassa ilmasto-ongelmiin", Marttila sanoo.
Hän painottaa, että seuraavalla ohjelmakaudella on löydettävä järkeviä ratkaisuja, jotka viljelijät ymmärtävät ja ovat motivoituneita.
Hyvät aikomukset ja linjaukset eivät kuitenkaan riitä.
"Maatalousbudjetti on pidettävä ennallaan ja lopetettava huutelu, että maataloudelta pitää vähentää rahaa", Marttila sanoo.
Marttila kertoo tavanneensa maatalouskomissaari Phil Hoganin heti komission julkistettua politiikkaluonnoksensa.
"Kysyin häneltä, voiko hän luvata, ettei tule sellainen ohjelma, joka sisältää pelkkiä pakotteita, sanktioita ja valtavaa byrokratiaa. Että sen sijaan saadaan ohjelma, jossa viljelijät oikeasti saavat rahaa ympäristö, -ilmasto- ja viljelyteknisistä toimista."
Marttilan mukaan Hogan ei suoraan luvannut mitään, mutta vastaus sisälsi Suomen kannalta suopeita viitteitä.
Komissio esittää, että maatalouspoliittista päätösvaltaa siirrettäisiin nykyistä enemmän jäsenmaille. Suomalainen maatalous toivottaa tällaisen muutoksen avosylin tervetulleeksi.
"Kaikki viisaus ei ole Brysselissä. Suomessa tiedetään, miten suomalaista maatilaa järkevimmin viljellään", Marttila sanoo.
Ylen haastattelussa Luonnonvarakeskus Luken tutkijaprofessori Jyrki Niemi arvelee, että maatalousyrittäjille maksetaan tulevaisuudessa todennäköisesti siitä, miten hyvin hän vähentää vesistökuormitusta, edistää luonnon monimuotoisuutta ja torjuu ilmastonmuutosta.
EU-komissio julkaisi esityksensä unionin yhteisestä maatalouspolitiikasta 29. päivä marraskuuta. Maatalouspolitiikan tavoitteet on jaettu kolmeen kokonaisuuteen: Politiikan on oltava yksinkertainen ja tulosperusteinen, moderni ja älykäs sekä kansainvälinen.
Esitys menee EU-parlamentille ja jäsenmaiden neuvostolle.
Lopullisia päätöksiä tehtäneen aikaisintaan 2021, ja uusi politiikka tulee voimaan mahdollisesti vasta 2024.
Lue myös: EU:n uusi maatalouspolitiikka antaa pallon jäsenmaille
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
