Onko tilallasi varauduttu vedensaannin häiriöihin? Varautumisvastuu kuuluu tuottajalle

Karjatilojen lisäksi vesihuolto on kriittinen tekijä tuotannon kannalta muillakin tuotantoeläintiloilla. Kuva: Sanne Katainen

Porakaivojen tekijöille saattaa tulla lisää kysyntää, jos tilat alkavat tosissaan varautua vedensaannin häiriöihin. Vastuu varautumisesta on tilalla itsellään.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun projektipäällikkö Mirja Hurskainen on ollut luennoimassa vesihuollosta Osaava farmari -hankkeen verkkokoulutukseen, jossa tutustuttiin maaseudun vesihuollon riskeihin.

Hurskainen korostaa suunnittelua ja sitä, että tilalla testataan esimerkiksi varavoimaa säännöllisin ajoin.

Maitotilalla jokainen tuotantolehmä tarvitsee jopa lähes sata litraa vettä päivittäin. Juomaveden lisäksi tilalla tarvitaan korkealaatuista vettä lypsylaitteiden puhdistukseen. Nykytilojen valtavat eläinmäärät lisäävät riskiä kriisitilanteissa.

”Ei ole mikään automaatio, että vesilaitos tai vesiosuuskunta huolehtii vedensaannista. On syytä sopia vedensaannista etukäteen eri toimijoiden kesken.”

Myöskään palolaitokset eivät ole takuupelastaja hätätilanteessa. Avun saaminen riippuu palokunnasta ja pelastuslaitoksen niille antamista oheista.

Nykyään tämä apu on Hurskaisen mukaan melko harvinaista.

”Se ei ole niin yksinkertaista jo pelkästään sen takia, että sammutusauton säiliöllä tuotu vesi ei välttämättä ole juomakelpoista.”

Hurskainen sanoo, että valmiutta vedentoimituksiin olisi hyvä miettiä koko kunnan alueen toimintojen kannalta haja-asutusalueelle asti.

"Maaseudulla asuvat kyllä pärjävät, mutta häiriöt vaikuttavatkin usein suoraan maatilan yritystoiminaan.”

Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston kehittämispäällikkö Vesa-Pekka Tervo muistuttaa tilan omasta vastuusta.

Hälytysluonteisessa tehtävässä apua voidaan hänen mukaansa silti antaa. Tämä liittyy pelastuslain tavoitteisiin omaisuuden ja ympäristön suojelumisessa.

”Näiltä osin laki ei ole muuttumassa”, Tervo sanoo.