500 kilometrin traktorimarssi alkoi paukkupakkasessa
Pohjanmaalta matkattiin 60- ja 70-luvuilla Lappiin savotoille, ja sitä muistellaan nyt tekemällä matka uudestaan.
Traktoriharrastajat ajelivat vanhoilla koneilla torstaina ja perjantaina Kittilään. Huomenna käynnistyy paluumatka. Kuva: Pekka FaliPohjoispohjalaiset traktoriharrastajat halusivat kunnioittaa ja muistella savotoissa rehkineitä miehiä ja koneita. Lapin savottamatkojen innoittamina he järjestivät kalustomarssin Nivalasta, Pudasjärveltä, Haapavedeltä, Kärsämäeltä, Tyrnävältä ja Kempeleestä Kittilään. Matkaa tulee yhteensä yli 500 kilometriä. Vuosikymmeniä vanhoja traktoreita liittyy marssiin yhteensä yhdeksän.
"Reissu on ollut vuosikymmenten haave. Ei ole tiedossa, että tällaista olisi aikaisemmin järjestetty. Kommentteja on tullut puolesta ja vastaan", marssiin osallistuva Olli Ylikoski kertoo tienpäältä.
Nivalassa oli liikkeelle lähtiessä kolmisenkymmentä astetta pakkasta. Keli ei ole vaikuttanut ainakaan marssiin osallistuviin ajajiin, mutta siihen ollaan varauduttu.
"Jos ongelmia tulee, niitä voidaan yrittää korjata tien päällä tai saada ajoneuvo hinattua perille. Mukana on yli 60 vuotta vanhoja vehkeitä, joten kaikkeen pitää varautua", Ylikoski luonnehtii.
Perjantain ja torstain välisen yön ajajat yöpyvät Yli-iissä Pahkakoskella.
Traktoreiden lisäksi retkeen liittyy huomenna perjantaina linja-auto, jossa matkaa myös savotoissa itse mukana olleita. Porukka yöpyy Kittilässä vanhoissa kämpissä, joiden muonituksesta vastaavat kämppäemännät.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
