Sarka pureutuu maatilayrittäjyyden muutokseen: "10 000 kävijää on realistinen yleisömäärä perjantain ja lauantain messuilla"
Sarka-messut käynnistyy torstaina, kun ohjelmassa ovat tilavierailut. Varsinainen messutapahtuma on perjantaina ja lauantaina Seinäjoki Areenassa.
Ayrshire-näyttely on välivuoden jälkeen jälleen osa perjantain ja lauantain Sarka-messuja Seinäjoella. Niina Nieminen esitteli ay-kaunokaista vuoden 2015 tapahtumassa. Kuva: Johannes Tervo”Sarka-messuilla on perinteisesti ollut noin 10 000 kävijää. Se on realistinen yleisömääräodotus tälläkin kertaa", kertoo toimitusjohtaja Heikki Punkari Etelä-Pohjanmaan Pytinki Oy:stä, joka järjestää messut.
Sarka on vakiinnuttanut paikkansa maatilarakentamisen, kotieläintarvikkeiden, energian ja metsätalouden talvisena ammattilaistapahtumana. Tänä vuonna Sarka saa tusinan täyteen.
"Tapahtuma järjestetään 12. kerran. Näytteilleasettajia on noin 150", Punkari kertoo.
Maatilayrittäjyyden muutos on iso Sarka-teema tänä vuonna. Teemaan pureudutaan monissa puheenvuoroissa, keskusteluissa ja seminaareissa.
Vuosien 1991–1995 pääministeri Esko Aho kertoo lauantaina näkemyksenä suomalaisten maakuntien haasteista.
Perjantain ohjelmassa on esimerkiksi maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) puheenvuoro ja Ilmastoviisas metsätalous -paneelikeskustelu.
Ayrshire-vuosinäyttely on jälleen ohjelmassa. Eri luokissa on mukana yhteensä noin 60 eläintä.
Torstain tilakohteina on tarjolla kuusi lypsykarjatilaa sekä yksi emolehmä- ja yksi broileritila. Torstaina on mahdollisuus vierailla myös kahdessa kuivurissa. Monet näytteilleasettajat ovat vierailukohteissa tuotteineen.
Messut on avoinna perjantaina 31.1. kello 9–17 ja lauantaina 1.2. kello 10–16. Seinäjoki Areenan osoite on Kirkkokatu 23.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
