Porot ovat riippuvaisia ihmisen tarjoamasta rehusta ja syy siihen on meissä: Näin Suomesta tuli porojen lisäruokinnan kärkimaa pohjoisessa

Talviruokinta alkoi Suomessa yleistyä jo 1970-luvun alussa. Poronhoidossa on aina koettu satunnaisesti katotalvia, joiden vaikutusta ruokinta on hillinnyt. Kuva: Jouni Porsanger

Tunturissa porot näyttävät karun Pohjolan kesyttömiltä kasvateilta.

Porotalous joutuu kuitenkin tukeutumaan ihmisen tarjoamaan lisäruokintaan. Lisäruokinta on Suomessa yleisempää kuin muissa Pohjoismaissa.

Kymmenessä vuodessa Suomessa tuotettujen porojen valmisrehujen määrä on yli tuplaantunut.

Vuonna 2021 niitä tuotettiin jo liki 36 000 tonnia. Osa tuotannosta suuntautuu kuitenkin vientiin.

Samalla aikavälillä tuotetun lihan määrä on laskenut. Syitä tilanteeseen on useita.

Talviaikainen tarharuokinta on yleisintä Etelä- ja Keski-Lapissa.

Pääosin porot ovat tarharuokinnassa 3—5 kuukautta, kertoo erikoistutkija Jouko Kumpula Luonnonvarakeskuksesta. Pohjoisessa poroja ruokitaan enemmän maastoon ja kausi on lyhyempi.

On myös muutamia alueita, joissa poroja ei ruokita talvisin lainkaan. Tällaisia löytyy esimerkiksi Pohjois-Lapista, Kumpula valottaa.

Porojen elopaino on kasvanut, 1980-luvulta keskimäärin 10 kiloa. Kasvua on siivittänyt paitsi talviruokinnan, myös loislääkitsemisen yleistyminen.

”Ruokimme aika erilaista poroa kuin tuolloin”, toteaa Porojen ruokinta ja ravitsemus muuttuvassa ilmastossa -hankkeen projektipäällikkö Laura Post.

Torvisen kylällä Sodankylässä asuva poromies Teuvo Hannula pitää porot aidassa vasotukseen saakka. Yöpakkaset helpottavat ruokintaa.  Kuva: Jouni Porsanger

Merkittävänä tekijänä ruokinnan taustalla on laidunten kunto, Kumpula toteaa.

Porojen laitumet jaetaan kesä- ja talvilaitumiin. Juuri talvilaitumet ovat vuosikymmenestä toiseen heikentynyt lenkki.

Talvella poroille tärkeimpiä ovat jäkälävaltaiset laiduntyypit sekä luppo. Puissa kasvava luppo vaatii menestyäkseen ikääntyneitä metsiä, jotka ovat voimakkaasti vähentyneet tai pirstaloituneet.

”Tehometsätalous on tuhonnut jäkälaitumet ja luppokuusikot”, kuvailee seminaaritilaisuudessa poronhoitaja Esa Holster. ”Porot eläisivät metsässä, jos luonnonlaitumet olisivat kunnossa.”

Jatkuva kasvatus parantaa laidunmetsien laatua porolaitumina, mutta kasvatustapa ei ole Kumpulan mukaan vielä niin yleinen, että se kohentaisi porolaidunten tilaa merkittävästi.

Myös poronhoidolla on oma vaikutuksensa, hän pohtii. ”Poromäärät ja laidunnuksen ajoittuminen vaikuttavat ilman muuta jäkäliköiden kuntoon.”

Yksi syy talviruokinnan yleisyyteen Suomessa löytyy maantieteestä.

Norjassa porotiheydet ovat yleensä suurempia kuin meillä, mutta käytössä on selkeämpi laidunkierto.

Laidunkierrolla on yhtä iso merkitys kuin porojen tiheydellä, Kumpula mainitsee. Kesäaikainen tallaus kuluttaa jäkäliköitä nopeammin.

Naapurimaissa porot siirtyvät alueiden välillä jopa satoja kilometrejä.

Norjan rehevä rannikko on kesälaidunaluetta. Talvialueet löytyvät korkeilta tunturiylängöiltä, joissa ei ole metsätaloutta.

Suomessa kasvillisuus ei ole jakaantunut selkeisiin erillisiin vyöhykkeisiin. Myös hakkuualueet, tiet ja taajamat vaikeuttavat laidunkiertoa.

”Aikainen teurastus, laidunkierron kehittäminen ja poromäärien vähentäminen olisivat toimia, joilla paliskunnat voisivat itse osin parantaa laidunten tilaa”, Kumpula toteaa.

Pohjoisesta löytyy noin kymmenen paliskuntaa, joissa on selkeä jako talvi- ja kesäalueisiin. ”Talvilaitumet ovatkin noissa paliskunnissa muita paremmassa kunnossa.”

Vuosikymmeniä jatkuva ruokinta voi myös muuttaa poroa niin, ettei se enää ole yhtä kykenevä hyödyntämään luonnonravintoa. Kuva: Jouni Porsanger

Myös Ruotsissa metsätalous ja maankäyttö vaikeuttavat nykyisin porojen vaeltamista. Niitä saatetaan siirretään laitumelta toiselle jopa kuorma-autoilla.

Pääosan ravinnostaan porot saavat kuitenkin yhä luonnonlaitumista, Kumpula muistuttaa. Lihan laatuun ruokinta tuskin vaikuttaa.

Vasat syntyvät keväällä ja syövät ennen syksyn teurastuksia vain luonnonravintoa. Teuraista valtaosa on vasoja.

Säilörehun syöttö voi tuoda tilalle säästöjä täysrehuun verrattuna. Kuva: Jouni Porsanger

Poro ei sopeudu tarhaelämään ympärivuotisesti, Kumpula painottaa.

Eläin käyttää luonnossa jopa satoja luonnonkasveja. Ne ovat tärkeitä pötsimikrobeille. Myös loiset ja taudit ovat tarhaolosuhteissa porolle uhka.

Ruotsissa ja Norjassakin ruokinta on ilmastonmuutoksen ja laidunten heikentymisen seurauksena yleistymässä.

Viime talvea edeltäneet kaksi talvea ovat olleet poronhoidolle hyvin vaikeita, Kumpula toteaa. ”Poroja kuoli kumpanakin huomattavia määriä.”

Kun lumi sataa sulaan maahan ja jäätyy, laitumille muodostuu porolle läpitunkematon lumi- ja jääkerros.

Poronlihaa tuotettiin vuonna 2020–2021 poikkeuksellisesti vain 1,4 miljoonaa kiloa.

Aiempina vuosina määrä on ollut lähempänä kahta miljoonaa kiloa. Samaa luokkaa ovat nykyisin valkohäntäpeuran saalismäärät.

Taustalla vaikuttavat lisäksi runsastuneet petoeläinkannat, Kumpula huomauttaa.

Maailma myös muuttuu vääjäämättä, vaikka kaikki muutokset eivät ole toivottuja, Kumpula toteaa. ”Moniko enää kaataa työkseen puita pokasahalla tai viljelee hevosella kyntäen?”