Lihapuhe hyötyisi moniulotteisemmasta tarkastelusta
Toivoisin, että lihantuotannosta voitaisiin keskustella myös ympäristöhyötyjen näkökulmasta, ja tässä laidunnuksella on merkittävä rooli, kirjoittaa Soja Sädeharju.
Laidun on täynnä monimuotoista elämää: kukkivia kasveja, lintuja, pörriäisiä, lantakuoriaisia – ja tietysti laiduntavia eläimiä, kirjoittaa Soja Sädeharju. Kuva: Pasi LeinoSeuraan, kun puolisoni vaihtaa laidunta lehmille, ja ryhdyn kelaamaan vanhaa lankaa pois. Sama vaihto tapahtuu joka päivä. Lehmät siirtyvät lohkolta toiselle helposti vihellyksen saattelemana ja tuoreen ruohon houkuttelemina. Vasikat laukkaavat iloisina ja heittävät pukkeja mennessään.
Laidun on täynnä monimuotoista elämää: kukkivia kasveja, lintuja, pörriäisiä, lantakuoriaisia – ja tietysti laiduntavia eläimiä.
Katsellessani tätä hyvinvoivaa maatalousekosysteemiä on vaikeaa sijoittaa toimintaamme sinne haitallisten laariin, johon lihantuotanto on yhtenä kokonaisuutena asetettu jo pitkään.
Lihapuhe on vellonut intensiivisesti vuosikausia. Viisi kuusi vuotta sitten viljelijäkoulutuksia vetäessäni muistan koskettavasti alakuloisen mielialan, joka maidontuottajilla ja karjankasvattajilla oli erityisen äärevän julkisen keskustelun tuoksinassa.
Aikaa on kulunut, ja keskustelu on hieman tasaantunut, mutta se roihahtaa aika ajoin liekkeihin.
Lihansyönti on eräs aikamme merkittävimmistä keskustelua ääripäihin ajavista asioista. Itsekin mietin usein, kuinka uskallan aiheesta puhua, jotten saa epäilyksiä puolueellisesta näkökulmasta – asunhan karjatilalla.
Aihe vaikuttaa olevan niin voimakkaasti tunteita herättävä, että siitä on hyvin haastavaa keskustella rakentavasti. Tunteiden herääminen on ymmärrettävää, sillä ruokavalinnat liittyvät ihmisen syvimpiin arvoihin ja itsemääräämisoikeuteen – ja toisaalta, viljelijälle lihantuotanto on paitsi elinkeino, myös osa identiteettiä. Kukaan ei halua kokea tekevänsä pahaa tuottaessaan ruokaa kansalaisille.
On totta, että tutkimukset lihantuotannon haitallisista ilmastovaikutuksista ovat kiistattomia.
Harmillisen usein kuitenkin keskustelut ajautuvat linjalle ”eipäs–juupas lihaa”, kun vähemmän tilaa keskustelussa saavat lihantuotantoon liittyvät laadulliset näkökulmat: miten ja missä liha on tuotettu, sekä minkä laatuista lihaa syö.
On myös hyvä kysymys, paljonko meidän on syötävä lihaa. On eroa sillä, ovatko märehtijät tuottaneet kotimaassamme biodiversiteettihyötyjä ja parantaneet maan kasvukuntoa ja hiilensidontaa laiduntaessaan, vai ovatko kyseessä toisella mantereella tuhansien yksilöiden kasvattamoissa soijalla kasvatetut eläimet.
Kukaan ei halua kokea tekevänsä pahaa tuottaessaan ruokaa kansalaisille.
Toivoisin, että lihantuotannosta voitaisiin keskustella myös ympäristöhyötyjen näkökulmasta, ja tässä laidunnuksella on merkittävä rooli.
Monet eliölajit ovat riippuvaisia laidunnuksesta ja mittaamattoman arvokkaiden perinnebiotooppien hoito ilman laiduntamista näivettyisi pikkuhiljaa. Tilannetajuinen laidunnus on tutkimusten mukaan verraton tapa sitoa hiiltä maahan sekä mahdollistaa monimuotoisuushyötyjen tuottamisen.
Omia havaintojamme tilannetajuisen laidunnuksen hyödyistä ovat säästöt polttoainekuluissa ja ajassa sekä rehun parempi riittävyys ja vasikoiden tasainen kasvu. Myös eläinten hyvinvoinnin tarkkailu niitä siirrettäessä auttaa havaitsemaan mahdolliset sairaudet tai vammat nopeasti.
Eläinten käsiteltävyyden parantuessa myös työturvallisuus kohenee.
Muita aineettomia, vaikeasti rahassa mitattavia vaikutuksia ovat monimuotoisuuden silmin nähtävän lisääntymisen mukanaan tuoma hyvinvointi ja päivittäinen arkiliikunta luonnossa, jonka laitumen vaihto takaa.
Nämä seikat puuttuvat kokonaan tai eivät saa sijaa lihantuotantokeskustelussa. Lihansyönti ei ole yksiselitteisesti vain joko/tai-kysymys, vaan myös millaista ja miten paljon.
Halussa asettaa asioita vastakkain on ehkä pohjimmiltaan kyse muutoksen pelosta. Siitä hädästä, jonka vinhasti muuttuva maailmamme aiheuttaa ilman, että tiedämme, mitä on tulossa.
Lihantuotantoon liittyy globaalisti ja myös paikallisesti ympäristöongelmia, ja siksi se on helppo ottaa oman pahan olon purkamisen kohteeksi. Emme kuitenkaan ratkaise ongelmiamme tai muuta tulevaisuutta riitelemällä ruokavalinnoista.
Koska meillä on kansallisesti mahdollisuuksia vahvistaa maatalousekosysteemien ja kotimaisen tuotannon resilienssiä lisäämällä laiduntavien märehtijöiden osuutta lihantuotannossa, tulisi tätä tietoisuutta tuoda esiin julkisissa keskusteluissa.
Ei pidä syyttää keskustelun äärevyydestä vain ruuantuotannosta erkaantuneita kuluttajia, joiden on vaikeaa nähdä julkisen keskustelun taakse. Meidän, asioista tietävien, tulee jaksaa avata arkea ruokavalintojen takana, rakentaa siltoja niiden hajottamisen sijaan, sekä uskaltaa keskustella arvostavasti ja kuunnellen.
Soja Sädeharju
projektitutkija Sisu STN-hanke
Itä-Suomen yliopisto
Kestilän tila, Urjala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
