Apetit tutki kotimaisen rypsiöljyn hiilijalanjäljen – alkutuotannon suurta osuutta päästöistä pyritään leikkaamaan satotasoja nostamalla
Öljyn puristamisen pienet päästöt ovat muun muassa energiatehokkuuden ja uusiutuvien energialähteiden käytön ansiota.Apetit on tutkituttanut kotimaisten kasviöljytuotteidensa hiilijalanjäljen.
Kotimaisen Apetit rypsiöljyn hiilijalanjäljeksi PET-muovipulloon pakattuna laskettiin 2,7 hiilidioksidiekvivalenttia tuotettua öljykiloa kohden, tiedottaa Apetit.
Hiilijalanjäljestä suurin osuus, 87 prosenttia, syntyy öljykasvien viljelyssä. Pakkaamisen osuus on 10 prosenttia ja kasviöljypuristamon toimintojen osuus kolme prosenttia. Logistiikan osuus jää alle prosenttiin.
”Apetitin Kantvikin kasviöljypuristamon ilmastovaikutuksien pieni osuus johtuu erityisesti hyvästä energiatehokkuudesta, mutta myös suuresta uusiutuvien energialähteiden käytöstä. Puristamolla käytetään loppuvuodesta 2021 käyttöönotetun bioenergialaitoksen tuottamaa höyryä ja tuulivoimalla tuotettua sähköenergiaa”, tehdaspäällikkö Silja Kyöstiö kertoo tiedotteessa.
Alkutuotannon suurta osuutta selittävät viljelyn maankäytön aiheuttamat päästöt yhdessä öljykasvien luontaisen satotason kanssa. Tilannetta pyritään kohentamaan RypsiRapsi2025 -hankkeessa, johon Apetitin Öljykasvituotteet-liiketoiminnosta vastaava Avena osallistuu. Hankkeen tavoitteena on parhaiden viljelykäytäntöjen edistäminen muun muassa koulutuksen ja koetoiminnan kautta.
"Satotason kehittäminen on tutkimuksen perusteella tärkeää paitsi viljelijän kannattavuuden parantamisen, myös ilmastovaikutuksien pienentämisen kannalta”, Apetitin Öljykasvituotteet-liiketoiminnon johtaja Tero Heikkinen kertoo tiedotteessa.
Avena on myös kampanjoinut syysöljykasvien määrän lisäämiseksi. Syysöljykasvien satotasot ovat kevätöljykasveja korkeampia. Lisäksi syysviljelykasvit lisäävät talviajan kasvipeitteisyyttä, mikä lisää hiilensidontaa peltoon.
Alkutuotannon osalta tutkimusaineistona käytettiin viiden vuoden viljelykeskiarvojen tietoja.
Tuotantomäärässä mitattuna kasviöljytuotteet ovat Apetit-konsernin merkittävin tuoteryhmä. Tutkimuksen toteutti Apetitille Luonnonvarakeskus. Ilmastovaikutukset kotimaiselle rypsiöljylle laskettiin eri pakkausvaihtoehtoihin pakattuna.
"Työ tehtiin hyviä laskentakäytäntöjä noudattaen ja kansainvälisiä standardeja mukaillen”, Luonnonvarakeskuksen tutkija Frans Silvenius sanoo.
Kotimaisen rypsiöljyn ilmastovaikutuksien tutkiminen on jatkoa kolmen Apetitin pakastetuotteen ympäristövaikutuslaskennoille. Apetit kertoo laskentojen antaneen arvokasta tietoa.
"Vaikka tuotteemme ovat hyvin vahvasti kasvipohjaisia, on niiden valmistusprosesseissa ja myös ilmastovaikutuksien jakautumisessa isojakin eroja. Laskenta antaa meille hyvän pohjan kehitystyölle vaikutustemme pienentämiseen”, Apetitin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Sanna Väisänen sanoo tiedotteessa.
Apetit on yritysvastuuohjelmassaan sitoutunut vähentämään omia suoria hiilidioksidipäästöjään 75 prosentilla vuoteen 2025 mennessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

