Mehiläisillä menee pelättyä paremmin
Tuoreen EU-tutkimuksen mukaan mehiläisten tilanne ei Euroopassa ole hälyttävä. Alueelliset ja maiden väliset erot ovat kuitenkin suuret. Suomessa mehiläisillä menee europpalaisittain keskimääräistä huonommin.Mehiläisten pesäkuolleisuus ei ole Euroopassa niin paha kuin on pelätty, tuore tutkimus kertoo. Alueelliset erot ovat kuitenkin suuret, ja Suomi kuuluu maihin, joissa mehiläistappiot ovat suurempia kuin EU:ssa keskimäärin.
Suomen talvikuolleisuus on maiden välisessä vertailussa neljänneksi suurin. Talvikuolleisuusluvut ovat isot myös muissa pohjoisissa maissa.
Tutkimus tehtiin vuosina 2012–2013. Siihen osallistui 17 jäsenmaata. Tutkimusjaksoon osunut kylmä talvi 2013 oli mehiläisille vaikea.
Mehiläisten talvikuolleisuus vaihteli maittain välillä 3,5–34 prosenttia. Suomessa talvikuolleisuus oli 23 prosenttia.
Hunajantuotantokaudella kesällä 2013 mehiläisyhteiskuntien kuolleisuus oli Suomessa seitsemän prosenttia, muissa tutkimusmaissa 0,3–14 prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

