Arla Ingman kasvoi reippaasti ja nousi voitolle
Meijeriyhtiö Arla Ingman arvioi, että tiukka kilpailu tuoremaitomarkkinoilla jatkuu. Kaupan omien merkkien ja muiden halpatuotteiden määrä on kasvanut.Meijeriyhtiö Arla Ingman kasvatti viime vuonna tuntuvasti liikevaihtoaan ja käänsi tuloksensa positiiviseksi. Liikevaihto oli 379 miljoonaa euroa ja voitto ennen veroja 5,3 miljoonaa euroa.
”Raejuuston ja erilaisten rahkatuotteiden myynti kehittyi erittäin positiivisesti edellisvuoteen verrattuna”, sanoi toimitusjohtaja Reijo Kiskola .
Arla Ingman arvioi, että tuoremaidossa kilpailu pysyy kovana. Kaupan omien merkkien ja muiden halpatuotteiden määrä on kasvanut.
Arla Ingman ilmoittaa maksaneensa maidosta tuottajilleen keskimäärin 44,87 senttiä litra, mikä ylittää koko maan keskihinnan 1,4 sentillä.
Maitomarkkinoilla odotetaan tänä keväänä myös markkinaoikeuden päätöstä Valion maitohinnoittelusta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

